Avainsana-arkisto: ruokaohje

Ruokaohje: karitsanpaisti

Tällä kertaa söin hyvin pääsiäisenä. Karitsanpaisti onnistui hienosti, joten kirjoitanpa marinadin reseptin tähän ylös myöhempää tarvetta varten, ja ehkäpä joku muukin innostuu kokeilemaan.

2 rkl sinappia
2–3 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
1–2 oksaa rosmariinia
1 rkl hunajaa
1 iso valkosipuli (puserra)

Sekoita marinadin ainekset. (Jamie Oliverin pro tip: kasta rosmariini hetkeksi kiehuvan kuumaan veteen ennen silppuamista, niin se vapauttaa arominsa.) Pyyhi liha kuivaksi, hiero marinadi lihaan ja jätä se yöksi jääkaappiin maustumaan.

Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Kypsennä uunivuoassa 220 asteessa 20 minuuttia ja sitten 125 asteessa, kunnes paistimittari näyttää 65 astetta. (Itse jätin paistin uuniin pidemmäksi aikaa ja sen sisälämpö kohosikin varmaan 80 asteeseen, mutta perinteisesti kai lammas paistetaankin lämpimämmäksi kuin nauta.)

Nosta paisti uunista ja kääri folioon 20 minuutiksi.

Kastike: Keitä paistin paistoliemi kokoon 1 dl:ksi. Lisää 1,5 dl kermaa ja pakkauksen mukaan Maizenaa suurusteeksi. Mausta sinapilla ja/tai hunajalla. (Lorautin myös punaviiniä, ja se maistui mukavasti.)

PS. Muistathan, että pääsiäistä juhlitaan vasta… pääsiäisenä. Pitkäperjantai ei ole juhlapäivä vaan perinteisesti koko vuoden synkin kurjuuspäivä, jolloin pitää pysytellä omissa oloissaan eikä saa iloita. Pääsiäislammas ei kuulu pitkäänperjantaihin. (Mämmi sen sijaan on perinteinen pitkäperjantairuoka, ja niille, jotka eivät siitä pidä, se toimii myös mukavasti pitkäperjantain kurjistajana.)


Ruokaohje: kasvis-nuudelikeitto

Olen laittanut itämaista kasvis-nuudelikeittoa nyt pari kertaa, kun löysin reseptin netistä. Alla oma varianttini. Kasvisruoka on mukavan halpaa ja tuo hyvää vaihtelua “makuelämyksiin”. Tässä reseptissä käytetään maustuksena muiden muassa kanalientä ja soijakastiketta, joilla saa keittoon ruokaisaa makua.

100 g munanuudeleita
1,3 l kanalientä
100 g kukkakaalia pieniksi kukkasiksi leikeltynä
100 g kiinankaalia paloiteltuna
4 vihersipulia hienosti paloiteltuna [En ole koskaan tehnyt vihersipulilla, joskus käytän hieman tavallista sipulia.]
1 iso tomaatti kuorittuna ja paloiteltuna
1 rkl vaaleaa soijakastiketta [Olen käyttänyt tummaa. Lorautan sitä reilulla kädellä.]
1 rkl jauhettua kuminaa
1 tl jauhettua korianteria [Näitä mausteita en ole raaskinut hankkia. Käytän joskus currya, vaikka se ei näitä sisälläkään.]

  1. Pane nuudelit kuumaan veteen pehmenemään. [Vinkki: katko lyhyiksi pätkiksi, niin on helpompi syödä.] Kaada pehmeät nuudelit lautaselle odottamaan.
  2. Valmista kanaliemi. Kiehauta.
  3. Kaada kasvikset ja mausteet joukkoon, pidä kiehumislämpötilan tuntumassa – alkuperäisen ohjeen mukaan viisi minuuttia, mutta mielestäni ainakin kaalien on hyvä pehmetä hieman kauemmin.
  4. Lisää vielä nuudelit pehmenemään pariksi minuutiksi jälkilämmöllä.

Sitten vaan nauttimaan! Ohjeesta riittänee kolmeen annokseen. Alkuperäinen ohje sanoo “neljälle”, ja näin varmaan onkin jos keiton lisäksi on muita ruokalajeja. Vähensin hieman alkuperäisen ohjeen liemimäärää, koska lientä tuntui tulevan turhan paljon.

Kasvis-nuudelikeitto

 


Ruokaohje: jogurttijäätelö

Olen viime päivät viettänyt lomaani kotosalla. Keksin eilen, että voisin ajanvietteeksi tehdä jogurttijäätelöä serkultani lainaamani reseptin mukaan.

Jäätelöstä ei tullut erityisen hyvää, mutta tässä nyt kuitenkin resepti:

1,5 dl kuohukermaa
0,5 dl tomusokeria
5 dl maustamatonta jogurttia
[100 g suklaakeksejä,
60 g vaahtokarkkeja,
100 g pehmeitä toffeekarkkeja
1 dl hunajamuroja tms.]

1) Paloittele karkit ja keksit.

2) Siivilöi kerman päälle tomusokeri. Vaahdota pehmeäksi, pysyväksi vaahdoksi.

3) Kääntele vaahdon joukkoon jogurtti, karkit, keksinpalat ym. (Voit käyttää isoa lusikkaa tai nuolijaa.)

4) Lusikoi seos pakasterasioihin, sulje kannet ja pakasta. Noin kahden tunnin päästä sekoita voimakkaasti estääksesi hileisyyden. Jäädytä sen jälkeen vielä ainakin 2 tuntia.

Mikä minulla meni pieleen?

Sekoittamisesta huolimatta jäätelöstä tuli kovaa ja hileistä. Mahdollisesti syynä oli liiallinen sekoittaminen kolmosvaiheessa. Syynä saattoi myös olla täytteen vähyys tai laatu (käytin vain suklaasnackseja). Tai sitten olisi pitänyt sekoittaa useaan otteeseen.

Kyllä sitä syö, mutta ei paljoa kerrallaan… Tiedänpähän, etten yritä tehdä sitä uudestaan.