Kirjoittajan arkistot: perttuk

Noteerattua

  • Weekly Standard -aikakauslehti julkaisi hiljan uudelleen vuoden 2002 artikkelin tuolloisesta katolisen kirkon pedofiliaskandaalista. The Elephant in the Sacristy otsikoitu artikkeli esittää, että homoseksuaalien sulkeminen pappeuden ulkopuolelle auttaisi osaltaan uusien hyväksikäyttöskandaalien estämisessä. Hyväksikäyttäjäpapit ovat valmistuneet kourallisesta yhdysvaltalaisia pappisseminaareja, joissa on eletty skandaalimaisen siveetöntä elämää – esimerkiksi käyty yhdessä homoklubeilla ja painostettu opiskelijoita sänkyyn opettajien kanssa. Artikkelin teesi on arkaluonteinen ja poliittisesti epäkorrekti, ja ensimmäisenä tietysti huudahdetaan: ”Homoseksuaalisuus ja pedofilia ovat täysin eri asiat!” Näin on, mutta artikkeli kertoo hyväksikäytön uhrien olleen suurimmaksi osaksi teinipoikia ja nuoria miehiä eikä pedofiilien mielenkiinnon kohteita eli esimurrosikäisiä lapsia. Homoseksuaalisuuden lisäksi hyväksikäyttäjien historiasta on löytynyt hyväksikäytön kohteeksi joutumista lapsuudessa. Voitaisiinko tällaiset riskihenkilöt karsia pois pappiskokelaista?
  • Vitamins!

    Aika hylätä D-vitamiinilisä? (Kuva: Bradley Stemke)

    D-vitamiinilisien hyödyt ovat olemattomia, jos uskotaan prof. Tim Spectorin analyysiä kaikkien aikojen suurimmasta vitamiinitutkimuksesta. Veren D-vitamiinitasot eivät olleet yhteydessä murtumariskeihin. Aiemmin D-vitamiinilisien terveyshyödyistä tai D-vitamiinitasojen yhteydestä erinäisiin sairauksiin on ollut paljon käsityksiä, joita tarkempi tutkiminen on kumonnut.

  • Mielenkiintoisimpia viimeaikaisia tapahtumia on naistutkimushuijaus, jossa kolme eri alojen tutkijaa sai julkaistuksi naistutkimuksen (sukupuolentutkimuksen) ja sitä lähellä olevien ”tieteen”alojen lehdissä hömppäartikkeleita. Yhdessä oli intersektionaalisen feminismin mukaiseksi muokattu pätkä Hitlerin Taisteluni-kirjasta. Tiesin jo ennalta, että naistutkimus on epätieteellistä ja ideologista hömppää, mutta toivon tämän tempauksen avaavan päättäjienkin silmät. Koetan ehtiä lukea tempausta koskevan esseen vaikka syyslomani aikana.
  • Otakantaa.fi-sivustolla oli ennätysmäisen mielenkiinnon herättänyt LVM:n kysely siitä, haluavatko suomalaiset jäädä pysyvästi kesä- vai talviaikaan, kun kellojen siirtelystä luovutaan ensi vuonna. Pettymyksekseni huomaan kyselyn jo sulkeutuneen. Olisin minäkin vastannut, jos olisin ehtinyt. Itse olisin oikeastaan tykännyt jatkaa kellojen siirtelyä, vaikka sitä vaihtoehtoa ei EU ole jäsenmailleen antanut.

Noteerattua-otsikon alla käsittelen tiiviisti viimeaikaisia havaintojani (yleensä mediasta).

Mainokset

Dan Brown: Meteoriitti

Dan Brownin kirjoitustyyliä arvostellaan ja joskus ivataankin. Mutta on hän joissain asioissa eteväkin. Tunnistin hänen kolmannessa romaanissaan Meteoriitissa hänen persoonallisen kädenjälkensä, saman kuin läpimurtoteoksessa Da Vinci -koodi ja muissa.

Meteoriitin alkupuolisko on rauhallista juonenkehittelyä. Kirjan päähenkilö, tiedustelupalvelu NRO:n analyytikko Rachel Sexton, saa salaisen tehtävän itseltään presidentiltä. Lukijalle esitellään myös Rachelin isä, presidentiksi halajava häikäilemätön senaattori Sedgewick Sexton, ja tämän etevä nuori avustaja Gabrielle Ashe.

MeteoriittiRachel pääsee tekemisiin hyvin ainutlaatuisen ja ihmiskunnan historiaa mullistavan meteoriitin kanssa, mutta meteoriitin ympärillä velloo voimakkaita poliittisia intressejä – ja pian Rachel ja tiedemiehet saavatkin pelätä henkensä edestä. Samalla Washington D.C.:ssä pelataan salakähmäistä poliittista peliä ja pannaan ihmisten luotettavuus testiin. Toiminta kiihtyy kirjan loppupuolella niin, ettei opusta malttaisi laskea kädestään. Huimia paljastuksia kumoavat uudet huimat paljastukset taitavat olla Brownin tavaramerkki, sillä Meteoriitti iskee niillä samaan tapaan kuin Enkelit ja demonit ja Inferno.

Suosittelen Meteoriittia niille, jotka ovat viihtyneet Robert Langdonin seikkailujen parissa.


Transseksuaalinen vai transsukupuolinen?

Sanavalinnat ja sanojen määritelmät näyttäytyvät toisinaan yllättävänkin arkoina seikkoina ideologisessa ja poliittisessa keskustelussa. Joskus näyttää siltä, että niin sanotun ideologisen oikeakielisyyden vaalijat ovat hakoteillä omien perustelujensa kanssa, kuten esimerkiksi transsukupuolisuuden tapauksessa. Lähestyn asiaa nyt puhtaasti kielitieteellisestä näkökulmasta ilman paneutumista itse asiaan.

Transsukupuolisuus eli transseksuaalisuus tarkoittaa ilmiötä, jossa henkilö kokee sukupuolensa olevan vastakkainen kuin mikä objektiivisesti katsoen on hänen biologinen sukupuolensa. Transseksuaalisuus on alkuperäinen termi, transsukupuolisuus on tullut kielenkäyttöön myöhemmin. Terminologisella muutoksella vaikuttaisi mielenkiintoisesti olevan aivan erilainen tausta englanninkielisessä maailmassa kuin suomen kielessä.

Englannin kielessä on kaksi eri sanaa sukupuolelle, gender ja sex. Näillä ajatellaan olevan sellainen ero, että gender sisältää ihmisen sukupuoliin, mies ja nainen, sisältyvän sosiaalisen ja kulttuurisen näkökohdan, kun taas sex viittaisi biologiseen sukupuoleen, koiras ja naaras tai miespuolinen ja naispuolinen. Tämä ei ole millään muotoa kiistaton erottelu, ja sanat gender ja sex ovatkin usein englannin kielessä käytännössä synonyymejä.

Transsexual-termin tilalle tuotiin kuitenkin transgender, koska katsottiin, että se kuvastaa paremmin ilmiön kulttuurista ja sosiaalista luonnetta. Olen törmännyt myös selitykseen, että transsexual viittaisi henkilöön, joka niin sanotusti korjaa/vaihtaa sukupuoltaan (eli käy läpi sukuelinkirurgisia toimenpiteitä), kun taas transgender ei välttämättä tätä tee, vaan pelkkä vastakkaisen sukupuolen mielenmaisema tekee jo ihmisestä transsukupuolisen.

Mielenkiintoisesti gender ja sex eivät etymologisesti sisältäen viittaa yllä mainittuihin eroihin – ja molemmat yhdessä taas sopivat suomen kielen sukupuoli-termin kanssa yhteen. Gender nimittäin tulee latinan sanasta genus, joka on etymologisesti sukua (pun intended) sanalle gens ’suku’; sex taas tulee sanasta sexus, joka on sukua leikkaamista tarkoittavalle sanalle (ajattele puolittamista, jolloin saat näistä kahdesta latinan termistä sanan sukupuoli).

ExisTrans' (70) - 06Oct07, Paris (France)

Parhaita kuvituskuvia ovat nämä, joista ei oikein ymmärrä, miksi niissä on jokin aiheeseen liittyvä tägi, tässä tapauksessa ”transsexuality”. (Philippe Leroyer 2007) (CC BY-NC-ND 2.0)

Nyt päästään suomen kieleen. Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin katsauksessaan Kaltiala-Heino ym. (2015) kirjoittavat epätarkasti: ”Transseksuaalisuus on kuitenkin terminä harhaanjohtava, koska se johtaa ajattelemaan, että kyseessä olisi seksuaalisuuteen liittyvä ilmiö.” Lääkärilehdessä Mattila (2008) on ilmaissut asian osuvammin: ”Transseksuaalisuus-termi on kuitenkin ontuva, koska suomen kielessä seksuaalisuus-sana sisältää vahvan viittauksen seksuaalitoimintoihin ja seksuaaliseen suuntautumiseen.”

Transseksuaalisuus ei siis ole terminä mitenkään virheellinen. Tässä on tärkeää huomioida, että seksuaalinen on yksinkertaisesti vierasperäinen sana, jonka suomennos on ’sukupuolinen’. Seksuaalinen ei tarkoita ’seksiin liittyvä’ vaan ’sukupuoleen liittyvä’. Seksuaalinen ei tule sanasta seksi vaan sanasta sexus, ’sukupuoli’. Sen sijaan, että seksi-sana olisi johtanut sanaan seksuaalinen, seksi on lyhennetty sanoista seksuaalinen kanssakäyminen – vastaavasti englannin sana sex merkityksessä ’seksi’ on vain lyhennys sanalle sexual intercourse, eikä se siis ole sama kuin sukupuolta tarkoittava sex.

Transsukupuolinen-sanassa on itse asiassa jotain vikaa verrattuna transseksuaaliseen: transsukupuolinen yhdistää kaksi eri kieltä sekaisin. Tämä on muuten perustelu, jolla monia muitakin sanoja on kritisoitu – mielenkiintoisesti esimerkiksi sanaa homoseksuaalinen, joka yhdistää kreikan ’samaa’ tarkoittavan homo- etuliitteen ja latinan sexuksen. (Toinen vika sanassa on se, että sehän tarkoittaisi kirjaimellisesti vain ’samansukupuolista’ eikä oikeastaan viittaa suuntautumiseen mitenkään. Tässä mielessä sana homofilia olisi ollut parempi, ja se onkin ollut monissa kielissä käytössä, mutta nykyään sitä ei varmaan sovi käyttää, koska homoseksuaalisuutta ei luokitella parafiliaksi eli seksuaaliseksi kohdehäiriöksi.)

Minusta tämä kielten sekoittaminen olisikin hyvä korjata. Käytettäisiin sanaa transseksuaalinen tai sitten keksittäisiin jokin koko sanan suomennos – oma ehdotukseni: ylityssukupuolinen.

Olen yleensä tarkka sanavalinnoistani ja huomioin mielelläni sanojen mahdolliset todelliset vivahde-erot, mutta keinotekoisista eroista kuten transseksuaalisen ja transsukupuolisen välillä en välittäisi. Jatkossa voin linkata tämän blogimerkintäni, jos joku alkaa urputtaa sanavalinnastani 🙂 (ammatillisesti noudatan tietenkin yleistä käytäntöä jo hienovaraisuudenkin takia).


Kuvablogi: Krakova

Krakovassa oli viime viikolla melkein yhtä lämmintä kuin Suomessa. En valitettavasti onnistunut saamaan matkaseuraa reissulleni, josta puolet kului yleislääketieteen WONCA Europe -konferenssiin osallistuen. Yksin matkustaminen ei koetellut minua yhtä kovalla kädellä kuin viimesyksyinen matkani Wittenbergiin, ja positiivista oli, että sain pysähtyä kaikessa rauhassa omaan tahtiini nähtävyyksien äärelle.

Majoituin BC 29 -nimisessä huoneistohotellissa Kazimierzissä eli vanhassa juutalaiskaupunginosassa, josta on tullut Krakovan trendikkäin kaupunginosa. Viihdyin hyvin viikonlopun meluja lukuun ottamatta.

Hotellin ikkunasta oli hieno näkymä Kristuksen ruumiin basilikaa kohti.

Puolassa katolisuus elää vahvana, ja koreat, hyvin pidetyt kirkot olivat Krakovassa suosittuja nähtävyyksiä. Tässä kuva em. kirkon sisältä. Luterilaista katolinen meininki hämmentää: mitä virkaa kaikilla sivualttareilla on ja miten hartaudenharjoittaja voisi keskittyä kaiken tuon kullan, koristeen ja taiteen keskellä? Bazylika Bożego Ciała

Toinen sisäpuoleltakin näkemäni kirkko oli Pyhien Pietarin ja Paavalin kirkko. Oletettavasti apostoleista juuri Pietarin ja Paavalin patsaat olivat nauttineet painepesusta, kun muiden oli annettu vapaammin patinoitua. Kościół Świętych Apostołów Piotra i Pawła

Myös Pietarin ja Paavalin interiöörin taide oli päätä huimaavaa, ja pääsinpä myös laskeutumaan jännittävälle seikkailulle kirkon kryptaan. Mainitaan vielä, että kirkot olivat myös lompakolle ystävällisiä nähtävyyksiä – vapaa pääsy. Ulkopuolella kyltit varoittivat aiheuttamasta häiriötä, mikäli jumalanpalvelus olisi meneillään.

Kyllähän niistä kirkoistakin kyllikseen saa jossain vaiheessa, mutta en voi olla mainitsematta Euroopan suurimman keskiaikaisen torin laidalla sijaitsevaa Pyhän Marian basilikaa. Kuulin siellä tämän lontoolaiskuoron (London Oriana Choir) ilmaiskonsertin, jossa esitettiin mm. Palestrinan ja nykysäveltäjienkin tuotantoa. Kokemus hulppeassa kirkossa oli sanoinkuvaamaton, enkä ryhtynyt sitä kameroinkaan kuvaamaan, oli parempi vain tarttua hetkeen. Voin näyttää vain tämän alkulämmittelykuvan.

Krakovan suosituimpia nähtävyyksiä on Wawelin kuninkaallinen linna. Nykyisin valtionpäämiehenä on presidentti, mutta menneiden vuosisatojen loistoa voi muistella esimerkiksi linnanmäellä, jolla on useita maksullisia kierroksia, joista valita. Sekä tuo maksuton katedraali, jonka kiersin. Katedraali näkyy panoraamakuvan keskivaiheilla. Etualalla taas mies, joka disintegroitui kamerani panoraamaominaisuuden teknisten rajoitteiden vuoksi. Ei olisi kannattanut liikkua kuvan etualalla! 🙂

Veiksel-joen silta kylpee ilta-auringossa. Wisła

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!


Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni* äänikirjaa, ja sen inspiroimana tämä blogimerkintänikin on kokeileva: tarjoan sen samassa formaatissa.

*) Oikeastaan minulla oli lapsena Miina ja Manu -kirjoja ja muita sellaisia kasetteina, eli ei tässä ollutkaan kyse uuden kokeilemisesta vaan lapsuuteen taantumisesta.

Opin Pientä kirjapuotia Pariisissa lukiessani, että äänikirja on äänitteenä taideteos itsessään. Yksi lukija puhuu omalla persoonallaan eri tunnelmien kuvauksia ja erilaisten hahmojen sanoja. Siihen vaaditaan lahjoja! Kustantajan on valittava kulloisenkin kirjan ”kuuloinen” lukija. Pienen kirjapuodin Pariisissa tapauksessa Bazar on tehnyt oivan valinnan. Erja Mannon äänessä on sopivasti rentoutta ja huumorin karetta tällaiseen sadunomaiseen, romantisoituun ja elämänmyönteiseen kertomukseen.

Tarinasta irtosi minulle vain murto-osa, koska kuuntelin sen läpi ajaessani työmatkoja. Äänikirjaan on vaikea keskittyä, sillä sen lisäksi että tarkkailen liikennettä, ajatus harhailee odottamattoman kaoottisesti arkipäivän asioissa. Pohdin, etten kostuisi juuri enempää kirjan kuuntelemisesta linja-auton kyydissä, sillä jokin sitä keskittymistä aina veisi.

Pieni kirjapuoti PariisissaPaljon Nina Georgen romaanista jäi siis huomaamatta, mutta pääpiirteissään juoni on tämä: Monsieur Perdu on ”kirjallisuusapteekkari”, kirjoja ihmisten sydänsurujen hoitoon sun muihin tarpeisiin myyvä viisikymppinen vanhapoika. Nuorempana hänellä oli ollut iki-ihana rakkaussuhde viinitarhurin vaimoon Manoniin, jolle yksi mies ei ollut riittänyt. Manonin sydäntä särkevä menettäminen kahtakymmentä vuotta aiemmin palasi nyt Perdun tietoisuuteen erään nuorukaisen löytäessä hänen kirjallisuusapteekistaan Manonin viimeisen, tuolloin lukematta jääneen, kirjeen. Tästä saa alkunsa Perdun seikkailun- ja kirjallisuusviitteentäyteinen matka jokiproomulla Provenceen.

Pidin kirjan kauniista ajatuksista ja kepeästä leikittelystä. George kuvaa yleismaailmallisia elämän ilmiöitä oivaltavasti. Pieni kirjapuoti Pariisissa on juuri sitä, mitä klassiselta ranskalaiselta romaanilta odottaisi – vaikkakin George on saksalainen.

Ainakin tässä tapauksessa äänikirja on onnistunut formaatti, mutta missä olosuhteissa siihen jaksaisi keskittyä paremmin? Ehkä ainoa oikea tapa kuunnella kirjoja onkin oman kultsipuppelin lukemana vuoteessa ennen nukkumaanmenoa… Tai sitten yritän tällä virkkeellä vain jäljitellä Georgen välillä yltiöromanttista tyyliä ;).


%d bloggers like this: