Haltiain verta -opuksellaan Sapkowski siirtyy Noituri-novelleista -romaaneihin, mikä on erittäin tervetullutta – valittelinhan Viimeisen toivomuksen ja Kohtalon miekan kohdalla, kuinka vaikea on seurata novellikokoelman poukkoilevaa kronologiaa. Haltiain verta kertoo Cirin lapsuudesta noiturien, velhojen ja papittarien opissa ja sivujuonteena noituri Geraltin samanaikaisista vaiheista. Vaikutusvaltaiset tahot haluavat yhyttää Geraltin ja kumppanit selvittääkseen Cirin olinpaikan, sillä tyttö on strategisessa ja kohtalokkaassa roolissa useammalla kuin yhdellä tavalla.
Haltiain verta sisältää Sapkowskin tutuksi tullutta humoristista sanailua. Se myös valottaa Noituri-sarjan fantasiamaailman olemusta monine konsepteineen. Tapahtumien taustalla välähtelee Nilfgaardin langettama sodan uhka, joka kylvää muuhun maailmaan sisäistäkin eripuraa ja epäluuloisuutta: scoia’tael-haltiasissit eli ’oravat’ terrorisoivat ihmisiä oman olemassaolonsa vaarantaen, ja ihmisten yhteiselo puolituisten kanssa rakoilee. Ciri löytää sisältään heikkojen puolustajan ja käy kohtalonsa Geraltin kanssa keskustelua vaikeista eettisistä kysymyksistä.
Ciri oppii uutta mutta velho Yenneferin kanssa lähentyessään myös palauttaa mieleensä kipeän menneisyytensä. Haltiain verta -romaanissa tapahtuu paljon, mutta juonen kannalta keskeistä on Cirin kasvutarina. Hänellä on erityislaatuisuutensa kautta hyvät lähtökohdat suuruuteen. Melkoinen uomo universale siinä onkin: heiluttaa noiturinmiekkaa, puhuu vanhaakieltä ja alkaa kirjan lopulla jo kovaa vauhtia oppia loitsimistakin. Voi vain arvailla, mihin suuntaan tarina jatkuu seuraavassa osassa. (Minä voin oikeastaan muutakin kuin arvailla, sillä romaaninluvun ohella olen pelannut ahkerasti The Witcher 3 -peliä.)
Krooninen äly 
Jätä kommentti