Avainsana-arkisto: seksuaalinen suuntautuminen

Mustamaalailuja

Yhteiskunnan polarisoituessa voimakkaasti media ei jää puolueettomaksi. Me kaikki tiedämme, miten eri ideologiat luokitellaan mediankin suosimassa mustavalkoisessa ajattelussa. Natseja ja sortajia yhtäällä, uhreja ja hyviksiä toisaalla.

Arvomaailman murros jättää jälkeensä menneistä arvoista vieraantuneen kuplan, jossa mielikuvitus laukkaa. Näin ajattelin, kun luin Nytistä HBO:n uudesta dystopiakertomuksesta The Handmaid’s Talesta. Atwoodin Orjattaresi-romaaniin (en ole lukenut) perustuva, nykyaikaan sovitettu kertomus on artikkelin mukaan pelottava, koska se ”voisi olla täyttä totta”. Voisiko?

Sarja perustuu idealle, että fundamentalistikristityt ovat tehneet vallankaappauksen ja alistaneet naiset miesten omaisuudeksi. Vanha testamentti on laki, ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat yms. rikolliset teloitetaan. Mikä kamalinta, abortti on kielletty ja säädetty rangaistavaksi!

On se äärikristillisyys sitten kamalaa. Toimittaja tulkitsee sarjan tapahtumia myös suvaitsevaiston uuden suosikkiuhrin, transseksuaalien, näkökulmasta. Veikkaanpa tästäkin päätellen, että sarja aika läpinäkyvästi tuputtaa ”oikeita arvoja” katsojilleen. Sarjan vahvasta visuaalisuudesta ja järkyttävän eksplisiittisestä sisällöstä päätellen katsojan televisio toimii jopa harvinaisen tehokkaana aivopesukoneena.

Kriitikko unohtaa mainita, että länsimainen ihmisarvokäsitys on syntynyt kristillisen kulttuurin tuotteena. Ja juuri tämän meille vielä kristillisyyden hiipumisesta huolimatta säilyneen arvopohjan vuoksi kauhistumme The Handmaid’s Talen kuvaamista vääryyksistä.

Juuri kristillisessä yhteiskunnassa naisten oikeudet, demokratia ja vapaudet ovat päässeet syntymään. Ihmiselämän syvä kunnioitus, joka koskee myös syntymättömiä lapsia, on turvallinen arvopohja juuri sarjassa kuvattuja kauheuksia vastaan.

Punavihreään kuplaan kuuluvat eivät näe natseja kaikkialla, vaikka näin usein väitetään. He eivät näe natseja katsoessaan peiliin. Nytin artikkelista päätellen HBO:n uusi sarja ulkoistaa pahuuden salakavalalla tavalla. Itseäni pelottaa tällaisen kaukaa haetun kristillisen dystopian sijaan se, että omaan arvomaailmaansa kritiikittömästi suhtautuvat harhaanjohdetut liberaalit lähtevät demokratian ulkopuolisin keinoin ”pahiksia” vastaan. Ehkä heidän oma vallankaappauksensa onkin jo kaikessa hiljasuudessa käynnissä tajuamattamme silmiemme edessä?

Mainokset

Helsingin Sanomain värittynyttä raportointia

Uuden Lumiani mukana tuli Helsingin Sanomain tilausjakso. Sen loppuessa minua lähestyttiinkin puhelimitse ja tiedusteltiin halukkuutta jatkotilaukseen. Totesin, ettei minulla olisi oikeastaan aikaa lukea lehteä, ja on oikeastaan parempi jos sitä ei tule. Sille sitten yhdessä naurahdettiin.

Valtavirtamedia on ruvennut tuntumaan paljon aiempaa laaduttomammalta ja puolueellisemmalta viime vuosina. Ehkä se johtuu siitä, että oma ajatteluni on erkaantunut niin voimakkaasti median toitottamasta maailmankuvasta. Varmasti osasyynä on kuitenkin myös aikojen muuttuminen: “edistyksellinen” ajattelu on vuosi vuodelta radikaalimpaa, ja älymystöä miellyttävien mielipiteiden omaksuminen vaatii entistä enemmän sinisilmäisyyttä ja tyhmän näyttelemistä.

Otin Helsingin Sanomain tilausjaksollani muistiin joitain artikkeleja, jotka pistivät silmään erityisen asenteellisina. Niistä näkee, millaista ajattelua lehden toimittajat edustavat ja tahtovat lukijoilleen tuputtaa. Minulla on näitä juttuja vain satunnainen valikoima, josta saa vain summittaista osviittaa lehden tyylistä. Sitä paitsi paljon olennaisempi asia lehdistön puolueellisuuden kannalta olisi, mitä se jättää julkaisematta. Sitä olisi paljon vaikeampi tutkia.

Arvot ja tasa-arvot

9.6.2016 Helsingin Sanomat pelotteli pääkirjoitussivullaan populismilla.

Populismin ydintä ovat moniarvoisuuden hylkääminen ja tavat käyttää valtiovaltaa eri mieltä olevien vaimentamiseen. Tämä tekee populismin noususta vaarallista.

Kirjoittajalta on jotenkin hukassa, että “edistykselliset” voimat yhteiskunnassa ovat eri ahkeria eri mieltä olevien vaimentamisessa. Hyvä esimerkki on Ruotsin poliittisen kentän tapa kohdella Ruotsidemokraatteja esimerkiksi valtiopäivätyöskentelyssä, jossa tälle pahamaineiselle puolueelle ei anneta sille kuuluvia valiokuntien puheenjohtajuuksia. Nykyisin on surkeasti valtavirtaa ajatella, että tällainen “edistyksellisten” harjoittama syrjintä onkin täysin oikein, tyyliin “suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita”. Tämä harhainen ajattelu selittää hyvin, miksi “populismi” syntipukkina menee monille lehden lukijoille täydestä.

13.6.2016 Helsingin Sanomat väitti Yhdysvaltain olevan Suomea edellä rotujen välisessä tasa-arvossa ja Suomen olevan edellä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Tämäkin teksti pääsi pääkirjoitussivulle.

Asun Washingtonissa, jossa on paljon uranaisia. Silti kaikki olettavat, että olemme muuttaneet Yhdysvaltoihin mieheni työn takia. Lasten leikkitreffit, synttärikutsut ja koulun vapaaehtoistoiminta kuuluvat äideille.

Ilmeisesti mustan miehen eteneminen presidentiksi ratkaisi rotujen tasa-arvokilvan Amerikan hyväksi. Ei sillä niin väliä, että Yhdysvalloissa* on tänäkin päivänä hurja rotujen välinen segregaatio, jota ei tosin Hollywood-elokuvissa näytetä. Tämä kirjoitus kertoo paljon Hesarin mutta laajemminkin valtavirta-ajattelun pinnallisesta suhtautumisesta tasa-arvoon ja rasismiin. Jos se näyttää ensi vilkaisulta tasa-arvolta, se on sitä, ja sama pätee rasismiin.

*) On totta kai absurdia puhua Yhdysvalloista, tuosta suuresta ja monimuotoisesta unionista, yhtenä könttänä. Ehkä siellä päin Yhdysvaltoja, missä toimittaja Saarikoski matkasi, olikin käytännössä toimivaa rotujenvälistä yhteiseloa.

EQUALITY PARADE - Warsaw 2006 | Attila Husejnow

17.6.2016 luetaan jälleen pääkirjoitussivun kolumnia. Vieläkö “homojen Utøya” Orlandossa on muistissa?

Vaik­ka hlbtiq-jär­jes­tö­jen nä­ky­vyys on kas­va­nut ja vä­hem­mis­tö­jen oi­keu­det mo­nis­sa län­si­mais­sa ovat pa­ran­tu­neet, ta­sa-ar­vo-on­gel­mat ovat yhä to­del­li­sia. Ho­mo­fo­bia ei ole min­kään yk­sit­täi­sen ryh­män piir­re, sil­lä si­tä esiin­tyy mo­nis­sa us­kon­nol­li­sis­sa ja po­liit­ti­sis­sa liik­keis­sä. Sen avul­la liet­so­taan vi­hol­lis­ku­vaa.

Oikeastaan “homofobia”-termiä käytetään lietsomaan viholliskuvaa. Kun tiettyjä uskonnollisia ja poliittisia ideologioita leimataan “homofobiaksi”, samalla termi myös kärsii inflaation ja todelliset ongelmat jäävät epäolennaisuuksien varjoon. Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä, miten tasa-arvoasioita analysoidaan niin kovin pinnallisesti Hesarissa ja yleensä edistyksellisten toimesta.

On tär­keää ha­vai­ta, et­tä jot­kin ho­mo­vas­tai­set liik­keet käyt­tä­vät mus­li­mien ho­mo­vas­tai­suut­ta pe­rus­te­lu­na omal­le mus­li­mi­vas­tai­suu­del­leen. Sil­loin ho­mo­sek­suaa­li­suu­del­la on vain po­liit­ti­sis­ta, et­ni­sis­tä tai us­kol­li­sis­ta iden­ti­tee­teis­tä riip­pu­ma­ton­ta vä­li­ne- ja viih­dear­voa.

Or­lan­don is­ku po­li­ti­soi­tiin he­ti se­kä Yh­dys­val­lois­sa et­tä Suo­mes­sa. Uh­rit kaa­pat­tiin mus­li­mi­vas­tai­suu­den ja maa­han­muut­to­po­li­tii­kan vä­li­kap­pa­leik­si.

Ongelma ei siis voi olla islam eikä muslimien massamaahanmuutto. Ei voinut olla kesäkuun puolessavälissä eikä myöskään nyt, lukuisten myöhempien terrori-iskujen jälkimainingeissa.

Mihin poliittiseen agendaan Hesari muuten Orlandon iskun valjasti?

23.6.2016 Helsingin Sanomat kirjoitti ylireagoinnista…

HKL poisti Tom of Finland -näyttelyn ulkomainoksia Helsingissä – laitos myöntää ylireagoinnin

Ylireagoinnin syynä oli poliisille tehty tutkintapyyntö mainosten sisältämästä pornografiasta.

GLBT-agenda on “edistyksellisille” niin tärkeä, että Hesari ei välittänyt käyttää puolta ajatusta sen pohtimiseen, oliko tutkintapyynnön taustalla ajatusta.

Sen vertaa ei harjoitettu asiallista tiedonvälitystä, että olisi laitettu artikkeliin mukaan kuva mainoksesta lukijoiden arvioitavaksi. (Vai oliko se liian pornografinen lehteen?)

Helsingin Sanomain dekadentti arvomaailma on varauksetta avoin julkisen tilan haltuunotolle seksuaaliseen vapautumiseen liittyvällä kuvastolla. (Kunhan se ei esitä naisia, sillä se olisi seksististä ja halventavaa.)

Euroeliitin sylikoira

17.6.2016 lehden pääkirjoitus kertoi EU:n olevan ilman omaa vikaansa syntipukki. Lehden oma syntipukki, populismi, on tehnyt siitä sellaisen.

Pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten EU-päät­tä­jil­lä oli suu­ri huo­li ”le­gi­ti­maa­tiok­rii­sis­tä”. Brys­se­lis­sä ja EU-pää­kau­pun­geis­sa mie­tit­tiin ta­paa, jol­la kan­sa­lai­set saa­tai­siin kyt­ket­tyä unio­nin toi­min­taan.

Kun EU on eliittilähtöinen eikä kansalaislähtöinen, mitkä edellytykset sillä olisikaan legitimiteetille? Helsingin Sanomat on kuitenkin eliitin äänitorvena kyvytön analysoimaan asiaa millään muulla tavalla kuin populismia demonisoimalla.

14.6.2016, Britannian EU-eroäänestyksen alla, kirjoitettiinkin sitten EU:n vastustajien valheista. “Etenkin Brexit-leiri on värittänyt totuutta omiin tarkoituksiinsa.” (Niin myös HS-leiri, päivittäin.)

Ka­tin­kon­tit. Vi­ral­li­suus on­kin pelk­kää naa­mioin­tia, ja lä­pys­kä osoit­tau­tuu EU-eroa aja­van Vo­te Lea­ve -kam­pan­jan mai­nok­sek­si.

Mai­nok­sen fak­tat­kin jät­tä­vät toi­vo­mi­sen va­raa.

Mai­nos ker­too, et­tä Bri­tan­nian EU-jä­sen­mak­su on 19 mil­jar­dia pun­taa vuo­des­sa, ja täl­lä ra­ken­tai­si sai­raa­lan vii­kos­sa. Kyl­lä, mut­ta Bri­tan­nian net­to­mak­su EU:lle jää vain puo­leen.

Väite Leave-leirin valehtelusta on hyvin röyhkeä, koska Stay-puolella mentiin niin paljon pidemmälle – kuten menee EU:kin mainostaessaan itseään meille eurokansalaisille omia verorahojamme käyttäen. Jos Leave-puoli antoikin vähän epätäydellisen kuvan EU-jäsenyyden kuluista, Stay-puoli jättää kokonaan mainitsematta, että EU:lle mitään maksetaankaan. He muistuttavat, kuinka paljon tukia Brysselistä virtaa esimerkiksi brittimaanviljelijöille. Ei se mitään, että jäsenmaksut ovat tuplasti suuremmat kuin mitä EU:sta saadaan.

17.6.2016 uutisoitiin Timo Soinin tekemättä jättämisistä brittiläisen kansanedustajan Jo Coxin murhan jälkeen.

Lopulta Soini kommentoi asiaa perjantaina iltapäivällä vastauksena toimittajien kysymykseen.

“Se on karmea väkivallanteko. Riippumatta siitä, mikä motiivi on, mikään ei oikeuta tuollaista väkivaltaa”, Soini sanoi.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Soinilla on varmasti ollut kiire. Kiirettä lienee muidenkin maiden ulkoministereillä. Soinin blogin perusteella ulkoministerillä kyllä riittää aikaa nettikirjoitteluun lähes päivittäin.

Murhattu Jo Cox edusti labour-puoluetta. Hän oli vasemmistolainen, kannatti EU:ta ja puolusti monikulttuurisuutta. Hän siis edusti kaikkea sitä, mitä Soini vastustaa.

Toivottavasti se ei ollut syy Soinin vaikenemiseen.

Nyt vittu oikeesti. Meneekö johonkuhun täydestä toimittajan vihjailu uutisen kainalojutussa? Luultavasti menee, Helsingin punavihreässä kuplassa. Toimittajalla saattaa itselläänkin olla hyvin mielenkiintoinen, siis sairas mutta mielenkiintoinen, käsitys Timo Soinin hirviömäisyydestä.

Aiemmin mainittuun pinnalliseen analyysiin sisältyy vaatimus irtisanoutumisista ja kaiken maailman julkisista julistuksista. On myös mielenkiintoista havaita, miten julistuksia vaaditaan toisilta tahoilta hanakammin kuin toisilta. Jos ulkoministerimme olisi ollut Pekka Haavisto, ei Hesarin toimittaja olisi edes tullut ajatelleeksi tarkistaa ulkoministeriön Twitter-tiliä. Tämä kertoo epäreilusta ennakkoasennoitumisesta Soinia kohtaan.

Todellisuudessa Soini lähetti suruvalittelut. Ne vain menivät perinteiseen malliin kirjeitse eikä Twitterissä.

19.6.2016 kerrottiin lisää Jo Coxin kuolemasta ja tulevasta EU-kansanäänestyksestä.

Brittimedian mukaan miehellä olisi yhteyksiä äärioikeistolaisiin ja -nationalistisiin ryhmittymiin sekä uusnatseihin.

Ainakin hänellä oli yhteyksiä mielenterveyden häiriöihin, mutta ei nyt viitsitä mainita niitä tässä.

Kampanjoinnille on ollut tähän asti tyypillistä vastakkainasettelu ja repivyys. Osa Brexit-leiriä on myös vääristellyt totuutta ja ratsastanut muukalaisvihalla.

Oi sitä toiston voimaa! “Kaikki EU-vastaiset eivät vääristele totuutta, mutta kaikki totuuden vääristelijät ovat EU-vastaisia” Helsingin Sanomain kirjoittelussa.

Toisto jatkui tulevina päivinä vaivihkaa muiden artikkeleiden sivuhuomautuksina, esimerkiksi 27.6.: “kuten Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä osoitti, faktat eivät riitä mielipiteen kääntämiseen”. Kun aikaa oli kulunut riittävästi ja lukijakunnan asenteita oli tarpeeksi jalostettu, “totuus” muuttui vieläkin tylymmäksi: “brexit-leirin kampanjointia leimaisivat (sic) puolitotuudet ja äänestäjien pelottelu” (14.7.2016).

Detail | Filippo Minelli

24.6.2016 helvetti pääsi irti elitistien kuplassa.

Äänestys, jonka jälkeen Britannia on heikompi

Britannian pääministerin David Cameronin uhkapeli päättyi omaan ja maansa tappioon.

Britannia on EU-kansanäänestyksensä jälkeen entistä heikompi ja pirstoutuneempi maa. Äänestys ei pelkästään paljastanut piileviä pirstoumia vaan myös kasvatti niitä.

Jäsenyyden katkaisemista kannattaneen Brexit-lerin voitto tarkoittaa sitä, että jos Britannia tosiaan eroaa unionista, se heikentää omaa taloudellista ja poliittista asemaansa.

Pääkirjoituksessa tietysti pitääkin ottaa kantaa. Lukijan on vain hyvä tiedostaa, mitä arvomaailmaa hänen päälleen sen kautta vyörytetään.

Pääkirjoituksen analyysi on kyllä nolo huti. Kuten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, suomalaiset mediat eivät kykene edes lähes kertomaan, miksi EU-eroa haluttiin.

27.6.2016 oli pääkirjoitustoimittajalla hieman eri ääni kellossa – otsikosta päätellen.

EU sai varoituksen, jota sen on kuultava

Mutta ratkaisuksi Hesari tarjoaakin EU:n päätösvallan lisäämistä!

Ongelmat eivät olleet unionin aiheuttamia. Ne olivat päinvastoin sellaisia, joiden ratkaiseminen olisi sujunut paremmin nimenomaan ylikansallisin päätöksin.

Jotkut lukevat tällaista euroeliittiä pönkittävää paatosta päivästä toiseen ja ottavat sen totuutena.

3.7.2016 Hesari puolusteli EU-elitismiä jälleen vallan röyhkeästi tavallisen kansalaisen näkövinkkelistä:

EU:ssa on 25 viime vuoden aikana uusittu kolme kansanäänestystä. Sen takia unionia haukutaan epädemokraattiseksi, mutta ehkä syytökset ovatkin turhan kärkkäitä.

On kekseliästä määritellä demokratia uudelleen kulloisenkin tarkoitusperän mukaan.

 

Loppukaneetti

Poikkeus vahvistaa säännön?

1.7.2016 tapahtui ihme ja HS:n toimittaja kovisteli vihervassaripoliitikko Outi Alanko-Kahiluotoa twiitistä, jossa tämä vihjasi Soinin olevan maanpetturi. “Oletko tietoinen siitä, ettei Soinin vierailu Englannissa täytä maanpetoksen juridisia tuntomerkkejä?”

Se, että tätä lukiessa hämmästyy, kertoo miten yksipuoliseen toimitukselliseen linjaan sitä lukijana joutuu tottumaan.

Toissapäivänä uutisoitiin, että Turkin hallitus sulkee kymmeniä tiedotusvälineitä. Toinen uutinen oli, että kotimaassa poliisi vaatii MV-lehteä suljettavaksi. (Eilen MV-lehti näytti 404:ää, mutta se ei liittynytkään viranomaisten toimiin, sillä tänään sivusto on taas ylhäällä.)

Minua kyllä ahdistaa enemmän lukiessani HS-lehteä kuin lukiessani MV-lehteä. MV-lehteä koskien sentään uskon, että lukijat suhtautuvat lukemaansa kriittisesti eivätkä ota kaikkea lähtökohtaisesti totuudenmukaisena tiedonvälityksenä.


Meillä on jo tasa-arvoinen avioliittolaki

En tiedä, mistä sukupuolineutraalin avioliittolain uusi nimitys “tasa-arvoinen avioliittolaki” on peräisin, mutta on kannattajiensa onni, että se on levinnyt yleiseen käyttöön mediassa. On helppo kannattaa ja vaikea vastustaa jotain, mikä jo lähtökohtaisesti on “tasa-arvoinen”.

Ei ole sinänsä valheellista väittää, että ehdotettu uusi laki olisi “tasa-arvoinen”, mutta nimitys tietysti antaa ymmärtää, että se olisi tasa-arvoinen verrattuna nykyiseen lakiin. Objektiivisesti tarkastellen havaitaan kuitenkin, että näin ei ole.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat vetoavat usein maamme perustuslakiin, jonka mukaan “Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.” Perustuslaki antaa kuitenkin mahdollisuuden myös vasta-argumenttiin: Perustuslakihan on kaiken muun lainsäädännön yläpuolella. Silti samaa sukupuolta oleva pari ei voi avioitua siihen nojaten. Niinpä nykyinen avioliittolaki ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa vaan on tasa-arvoinen.

Väite nykylain tasa-arvoisuudesta vaatii kuitenkin myös tarkempia perusteluja. Kas tässä: Jokaisella yksilöllä on oikeus avioitua samoin edellytyksin.

Avioliittolaki sisältää ison liudan mielivaltaisia rajoituksia. Aktivistien argumentit sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta sopisivat oikeastaan minkä tahansa avioliiton solmimisen edellytyksen vastustamiseen. Onkin älyllisesti epärehellistä, että ongelman väitetään olevan avioliittolain sukupuolirajoituksessa ja ajatus muiden rajoitusten poistamisesta samoin argumentein tyrmätään arvostelukyvyttömäksi. (Paitsi jos ajattelija on oikeassa leirissä, jolloin hänen on oltava hiljaa vain jotta hänen ajatuksensa ei hätkähdyttäisi ja kääntäisi julkista mielipidettä.)

Se, että muitakaan rajoituksia ei pidetä epätasa-arvoisina tai ihmisoikeuksia polkevina, osoittaa, ettei sukupuolirajoitusta tule sellaisena pitää.

446px-CACourt_protest

Rekisteröity parisuhde kompromissina

Tasa-arvo ei nähdäkseni vaadi edes rekisteröity parisuhde -vaihtoehdon tarjoamista. Yhtä hyvin mikä tahansa marginaalinen intressiryhmä voisi vaatia itselleen jotain juridista kehystä asioidensa järjestelemiseksi. Jos tällaiselle vaihtoehdolle olisi kuitenkin vähemmän kysyntää kuin olemassa oleville juridisille kehyksille (esim. mies+nainen-avioliitto), ei mikään oikeudenmukaisuus-, ihmisoikeus- tai tasa-arvoperuste automaattisesti vaatisi yhteiskuntaa sellaista tarjoamaan, vaan eri vaihtoehdot olisivat alistettavissa poliittiselle keskustelulle.

Rekisteröity parisuhde on joka tapauksessa kattava vastaus kysyntään. Se mahdollistaa saman perinnönjako- ja ositusratkaisun samaa sukupuolta olevalle parille kuin avioliitto eri sukupuolia olevalle parille. Kriitikot kuitenkin nostavat tässä kohden esille kolme asiaa, jotka erottavat rekisteröityä parisuhdetta ja avioliittoa: yhteinen sukunimi, adoptio-oikeus ja “avioliitto”-termi siihen liittyvine mielikuvineen.

1. Yhteinen sukunimi

Sukunimiä koskeva lainsäädäntö sääntelee monin tavoin ihmisten sukunimeä. Ennen oli erikseen suojatut sukunimet, mutta nykyisin mitään käytössä olevaa sukunimeä ei voi ottaa omaksi sukunimekseen ilman perustetta (esim. avioliiton solmiminen).

Sukunimi on kulttuuriperinne- eikä tasa-arvokysymys. Jo se, että ihmisillä ylipäänsä on sukunimi, on vain eräs kulttuuriperintömme detalji. Ei ole missään mielessä “reilua” saati päinvastoin “epätasa-arvoista”, että sukunimilaki sallii sukunimen vaihdon tietyin edellytyksin ja estää sen muissa tilanteissa.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö sukunimilakia voisi muuttaa; onhan siihen tehty tuoreita muutoksia, 1980-luvulla sallittiin sulhasen ottaa morsiamen sukunimi avioliitossa halutessaan, kun aiemmin asia oli ollut automaationa päinvastoin. Tasa-arvo ei kuitenkaan edellytä, että samaa sukupuolta olevat parit saisivat mahdollisuuden yhteiseen sukunimeen, vaan jokaisella saa olla oma mielipide siitä, millainen sukunimikäytäntö olisi hyvä.

2. Adoptoiminen

Laki ei nykyisellään anna avioparille “oikeutta” adoptoida lasta, vaikka tämän käsityksen viljeleminen varmasti auttaa lainmuutoksen kannattajia tavoitteensa ajamisessa. Tosin adoptiokeskustelu tunnutaan välillä jopa sivuutettavan sukupuolineutraalista avioliittolaista puhuttaessa. Moni ajattelee, että hyväksyisi kyllä homoavioliiton mutta ei homoadoptiota, eikä tajua näiden asioiden kytkeytyvän kiinteästi toisiinsa.

Adoptiolaki lähtee – onneksi – orvon eikä halukkaiden adoptiovanhempien oikeuksista.

Mielestäni voidaan ihan vapaasti olla montaa eri mieltä siitä, ovatko isä ja äiti lapselle paremmat vanhemmat kuin kaksi isää tai kaksi äitiä vai eivätkö. Tasa-arvo ei mielestäni sanele, miten adoptiovanhemmat pitää valita, vaan lähtökohdan on oltava lapsen etu. Siksi adoptioasia on myös harkittava ja päätettävä erikseen avioliittolaista! (Jopa ministeri Henriksson väläyttelee, että adoptioasia voitaisiin käsitellä erikseen.)

(Joillakuilla on käsitys, että valtava määrä adoptoitavia lapsia odottaa adoptiovanhempia, joten adoptiovanhempia on saatava lisää, joten samaa sukupuolta oleville pareille on annettava adoptio-oikeus. Suomessa on kuitenkin todellisuudessa hyvin paljon halukkaita vanhempia adoptoitaviin lapsiin nähden; adoptiolasta voi joutua odottamaan vuosia.)

3. Avioliiton käsite

Terminologia on mielestäni ontuvin – mutta joidenkuiden mielestä tärkein – peruste sukupuolineutraalille avioliitolle. Aktivistit valittavat, että yhteiskunta pitää homopareja huonompina kuin heteropareja, kun ei salli homopareille samaa instituutiota. Tämä väite puhuu kuitenkin räikeää kieltään aktivistien omasta arvolatauksesta: taustallahan on ajatus, että heteroparit olisivat jotenkin parempia kuin homoparit, kun kerran heteroparien instituutio on jotenkin tavoiteltava homopareille!

Mikään ei estä samaa sukupuolta olevia pareja tekemästä omasta instituutiostaan, rekisteröidystä parisuhteesta, yhtä arvostettua kuin avioliitto.

(Laki rajoittaa kaikenlaisten nimitysten ja termien käyttöä lain puitteissa. Tämä ei tarkoita toisaalta, että kaikki juridiset määritelmät pitäisi poistaa lainsäädännöstä tasa-arvon takia, eikä toisaalta, etteikö mikä tahansa pari voisi muissa asiayhteyksissä kutsua itseään vapaasti esim. “aviopariksi” juridisesta asemastaan riippumatta. Mielenkiintoisesti muuten samaa sukupuolta oleva pari voi lain mukaan tehdä avioehdon parisuhteensa rekisteröidessään.)

Erityisen huvittava oli eräs blogikirjoitus, jossa kirjoittaja valitti että ei voi ilkeiden poliitikkojen vuoksi viettää ensi kesänä häitä (samaa sukupuolta olevan) puolisonsa kanssa. Todellisuudessa laki ei millään tavalla rajoita hääjuhlien viettämistä! Ihan vapaasti!

Ei kyse homoista ja heteroista

170px-Iustitia_van_HeemskerckHuomattakoon, että avioliitto-/parisuhdelaki-erottelussa ei ole kysymys ihmisten kohtelusta eri lailla seksuaalisesta suuntautumisesta riippuen. Lain asettamat avioliiton edellytykset koskevat kaikkia ja estävät niitä, jotka syystä tai toisesta haluaisivat avioitua esim. samaa sukupuolta olevan tai jo naimisissa olevan tai vaikka usean henkilön kanssa.

(Ehkä tuhannet homot elävät maassamme tälläkin hetkellä avioliitossa – monet onnellisesti avioliitossa, vaikka tämä on joillekuille tabu. Näin ei ehkä saa heidän mielestään olla, koska se ei ole heidän mielestään homoille hyväksyttävä tapa elää. [En tarkoita tällä huomiolla sitä, että homojen pitäisi tai kannattaisi yleisesti avioitua vastakkaista sukupuolta olevan kanssa.] Vastaavasti heteroilla on oikeus rekisteröidä parisuhde mutta ei avioitua samaa sukupuolta olevan kanssa.)

Muita argumentteja

“Tasa-arvoinen avioliittolaki” -otsikoitu blogi argumentoi avioliittolain muuttamisen puolesta otsikkonsa vastaisesti muilla argumenteilla, tehokkuus- ja yksityisyysnäkökulmista. Nämä ovatkin sellaisia käytännön asioita, joista tässä keskustelussa olisi puhuttava sen sijaan että muutos esitetään vääjäämättömänä ihmisoikeuksien vaatimuksena.


Pari sanaa Päivi Räsäsestä

Westboron baptistikirkko (Westboro Baptist Church) on amerikkalainen seurakunta, joka järjestää tempauksia joissa sen jäsenet heiluttelevat kylttejä. Kyltit viestittävät, että homot joutuvat helvettiin. Tempausten tarkoitus ei ole käännyttää homoja vaan vain informoida heitä tästä asiasta. Tarkoitus on siis oikeastaan aiheuttaa pahaa mieltä, mikä varmaankin antaa jäsenistölle hyvää mieltä. Tiedotusvälineiden antaman kuvan perusteella Westboron baptistikirkon väki on vinksahtanut/obsessoitunut mitä tulee homouteen.

Homoaktivisteja, jotka esiintyivät Ajankohtaisen kakkosen homoillassa, voisi ensi ajattelemalta pitää Westboron baptistikirkon vastakohtana. Kun ajatusta työstää, käy kuitenkin ilmi, että he ovat enemmänkin westborolaisten vastinpari. Westborolaisten mukaan Jumala ei armahda homoja – ja homoaktivistien mukaan Hänen ei tarvitsekaan armahtaa, koska homot eivät ole syntisiä (mitä tulee homoseksiin). Nämä käsitykset ovat sinänsä ymmärrettäviä: onhan kristillinen ajatus Jumalan kaikkiin ulottuvasta äärettömästä armosta vaikea ymmärtää ja hyväksyä, kun maailma on niin armoton.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on se vastakohta. Hän julistaa olevansa syntinen tasa-arvoisesti homojen kanssa ja jokaisen tarvitsevan Jumalan armoa (ja jokaisen saavan sen). Minun on vaikea ymmärtää Räsäseen kohdistuvan kritiikin määrää ja rajuutta, mutta asiaa pohdittuani alkoi tuntua siltä, että ennakkoluuloisuus selittää paljon. Keskustelun kummallakin osapuolella on ennakkoluuloja vastapuolen motiiveista. Kenties Räsäs-kriitikot todella uskovat, että homous vain inhottaa Räsästä tunnetasolla ja että tämä haluaa siksi tehdä homojen elämän mahdollisimman hankalaksi.

30 000 ihmisen on todella täytynyt elää tynnyrissä, jos heille tuli yllätyksenä Räsäsen ja monen muun näkemys perinteisestä kristillisestä moraalista ja Raamatun arvovallasta. Eroaalto ei varmaankaan johdu homoillassa sanotuista asioista, vaan kun eronneiden määrä pääsi uutisiin, ihmiset vain tajusivat saavansa protestilleen parhaiten näkyvyyttä eroamalla juuri nyt.

Westboron baptistikirkkoa voi sanoa homovastaiseksi, mutta ei Päivi Räsästä aatetovereineen. Tämä ei tarkoita etteikö homovastaisia olisi Suomessa ja mukana nykyiseen kohuun liittyvässä debatissa. He vain eivät lukeudu Räsäsen aatetovereihin vaikka monet, ehkä he itsekin, niin luulevat.

Ymmärtänet, etten tiedä, mikä Räsäsen todellinen aate on. Päätellen hänen sanomisistaan hän on johdonmukaisesti puolustanut perinteistä kristillistä seksuaalimoraalia. Hän ei ole ajanut homoja nurkkaan tai tuominnut heitä helvettiin. Hän on sanonut asioita, joita hänen on ollut pakko sanoa, sillä hän on ollut uskollinen aatteelleen. Hän on ottanut Raamatun sellaisena kuin se on. (Tähän viimeiseen virkkeeseen monella on varmasti vastaansanomista, ja myönnän tietysti, ettei ehkä kukaan voi oikeasti ottaa Raamattua sellaisena kuin se on. Kenties virke on kuitenkin totta jollain tasolla.)

Debatissa on heitetty molemmin puolin aivan käsittämätöntä paskaa muka kelpo argumentteina. Jos vastaisin jokaiseen pökäleeseen, siitä tulisi älyttömän pitkä blogimerkintä, jonka kirjoittaminen kestäisi koko päivän. Siispä ei tällä erää sen enempää aiheesta.


%d bloggers like this: