Ikään kuin lapsiavioliiton puolustus

Maissa, joissa lapsiavioliitto on yleinen käytäntö, se johtaa usein tytön raskaaksi tulemiseen (terveysriski) ja on yhteydessä tytön suurempaan riskiin joutua perheväkivallan uhriksi. Se on myös yhteydessä naisten huonompaan koulutustasoon. Väestönkasvun kautta lapsiavioliitto myös ylläpitää tulevaa lapsiavioliittojen lukumäärää. Näiden merkittävien havaintojen tähden YK on mukana pyrkimyksissä lopettaa lapsiavioliitot.

YK:n ihmisoikeusneuvosto toivoo tuoreessa päätöksessään valtioiden ryhtyvän toimenpiteisiin lapsiavioliittojen kieltämiseksi, joten lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila otti kesken kesälomansa kantaa, että Suomessa pitää poistaa mahdollisuus alaikäisten avioliittoon. Asia tietenkin kuuluu lapsiasiavaltuutetulle, koska kaikki alaikäiset, myös 16–17-vuotiaat henkilöt, lasketaan lapsiksi.

Tässä ollaan ensinnäkin tekemässä kärpäsestä härkänen, koska nykyinen avioliittolaki jo sanoo, että avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Tämä siis on jo lain lähtökohta, joten mikä tahansa muu on poikkeuksellista.

Laki sisältää mahdollisuuden poikkeuksellisesti anoa oikeusministeriöstä (ennen vanhaan tasavallan presidentiltä) lupaa avioitua 18:aa vuotta nuorempana. Olisi väärin poistaa laista tämä provisio – ei siksi, että avioliitto olisi jokin oikeus, koska sitä se ei ole – vaan siksi, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Lapsiasiavaltuutettu haluaisi riistää kaikissa tapauksissa alaikäisten mahdollisuuden avioitua. Tämä tarkoittaa siis sitä, että alaikäisen tytön lapsi olisi aina ja vääjäämättä avioliiton ulkopuolinen – vaikka sekä äiti että isä olisivat täysin valmiit ja halukkaat sitoutumaan. Täten myös alaikäisen äidin lapselta kiellettäisiin mahdollisuus avioliiton kautta perustettuun perinteiseen ydinperheeseen! Lapsiasiavaltuutetun tulisi huomioida kannanotoissaan myös alaikäisille pareille syntyvät lapset.

Lapsen kasvattaminen avioliitossa saattaa olla myös jonkun alaikäisen vanhemman uskonnollisen identiteetin kannalta tärkeä käytäntö. Sen mahdollisuuden kieltäminen olisi siis ongelmallista uskonnonvapauden kannalta.

Lapsiasiavaltuutetun tekopyhä kannanotto on oire yhteiskunnassa laajasti levinneestä perhe- ja avioliittokäsityksen rapautumisesta. Rinnastaa nyt Suomen tilanne kehitysmaiden lapsiavioliittoihin ja kiistää kaikki se hyvä, mitä avioliitto voi ihmisten elämään tuoda. Ja vieläpä samaan aikaan kun “Ensitreffit alttarilla” alkaa pyörittää toista tuotantokauttaan!

Vielä lyhyesti, lapsiasiavaltuutetun tulisi valvoa lasten etua ja hänen kannanotossaan on ongelmallista:

• avioliittoon pyrkivien lasten kannalta
• kiellettäisiin avioliitto niiltäkin, jotka ovat henkisesti kypsiä ja varmoja halustaan sitoutua – näin kavennettaisiin heidän vapauttaan määrätä omasta elämästään
• kiellettäisiin eläminen omaa uskontoa noudattaen – näin kavennettaisiin uskonnonvapautta
• lapsille syntyvien lasten kannalta
• kiellettäisiin heiltä mahdollisuus elää avioliiton kautta perustetussa turvallisessa ydinperheessä, johon vanhemmat olisivat julkisesti ja virallisesti sitoutuneet

Siitä voimme lapsiasiavaltuutetun kanssa varmasti olla samaa mieltä, että on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten oikeusministeriössä käsitellään anomuksia alaikäisten avioliitoista ja varmistetaan lasten etu. Ehkä hakijoita pitäisi aina kuulla henkilökohtaisesti.

Kuten yllä olevasta ehkä paistaa läpi, ajattelisin alaikäisten avioliittomahdollisuuden olevan tärkeä nimenomaan siinä tilanteessa, jossa alaikäinen tyttö jo odottaa lasta – en siis ajattele, että olisi tavoiteltavaa solmia lapsiavioliittoja sillä tavoitteella, että lapset rupeaisivat hankkimaan teiniraskauksia. En sano, että kaikkien lasta odottavien pitää mennä naimisiin, mutta mielestäni mahdollisuus siihen on oltava sitä haluaville. Tässä mielessä lainsäätäjän pitää säätää avioliiton ikärajasta ja suojaikärajasta käsi kädessä.

P. S. Mitä lapsiasiavaltuutettu on mahtanut sanoa samaa sukupuolta olevien avioliitosta? Edellinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula lausui viime vuonna, että uutta avioliittolakia koskien on tehtävä lapsivaikutusten arviointi. Sitähän ei sitten koskaan tehty.

Lapsuusmuistoja uimarannalta

Minäpä jaan kanssanne muutaman muiston leikki-iästäni Suolijärven uimarannalta.

Oli aurinkoinen päivä ja hiekkarannalla oli monen ihmisen viltit. Jotkut lapset olivat uimassa, ja joku setä opasti heitä: “Muistakaa: uikaa aina rantaan päin!” Kysyin äidiltä, olikohan setä vähän humalassa. Näin oli näreet äidin mukaan. Näin jälkikäteen muistellen tuo setä oli, Juhani Seppästä lainatakseni, selvästi juovuksissa. Äänikin sammalsi aivan sikana. En kuitenkaan tuossa iässä tiennyt sellaisista asioista paljoakaan, joten piti varmistaa epävarma arveluni äidiltä. Todella hupaisaa, että setä antoi tuollaisen käytännössä mahdottoman ohjeen lapsukaisille; ilmeisesti “rannan suuntaisesti” olisi ollut liian vaikea adverbi suhteessa sedän promilleihin.

Eräänä niinikään aurinkoisena päivänä näin hiekkarannalla yllättäen kyykäärmeen. Minä ja joku ikäiseni tyttö seurasimme sitä aivan innoissamme. Se luikerteli hiekkarannan vieressä menevään pieneen ojaan ja ui ojaa pitkin järveen. Aika karsea ajatus, että järvessä, jossa uidaan, uiskentelee myös kyy. Äiti oli koko ajan vieressä vahtimassa ja toppuuttelemassa, etten mennyt liian lähelle käärmettä. Muistan olleeni pieni tämän sattuessa. Kokemus oli takuulla järisyttävä, kun se on läpäissyt infantiilin amnesian suodattimen.

Olin jo kouluikäinen kun jälleen kävimme aurinkoisena päivänä rannalla äidin kanssa. Yritin juoda Jaffaa isosta pullosta ja rupesin jo nieleskelemäänkin ennen kuin huomasin, etten maistanut ollenkaan limsaa. Pian totesin, että pullossa oli korkki paikallaan. Sain kovan naurukohtauksen tästä sattumuksesta. Ai että kun olemattomat asiat saattoivat lapsena nostaa mielialan aivan pilviin.