Kuvablogi: Andalusia

Pidimme serkkujen kanssa myöhästynyttä kesälomaa ja matkasimme Málagaan, missä helteet vielä jatkuvat.

Guadalmedina

Meitä nauratti kutsua Guadalmedinaa joeksi, sillä se näyttäytyi rutikuivana kanavana. Alhaalla taisi asua laitapuolen kulkijoita. Lienee V###n puhelinmyyjistä tuttu.
Río Guadalmedina

Ensimmäinen päivämme kaupungissa oli täynnä menoa ja meininkiä – uimarannalle ehdimme vasta auringonlaskun aikaan.

Sitten muutama nähtävyys Málagasta.

Roomalainen teatteri

Antiikin roomalainen teatteri. Ylhäällä näkyy Alcazaban linnoitus.
Teatro Romano

Härkätaisteluareena

Härkätaisteluareena, jokaisen eläintensuojelijan vihollinen. Tällainen oli Andalusian jokaisessa sivistyneessä kaupungissa, sikäli kuin kiinnitin huomiota.
Plaza de toros de La Malagueta

Katedraali

Málagan katedraali tunnetaan siitä, että toinen sen torneista puuttuu.
Catedral de la Encarnación de Málaga

Gibralfaro

Edellinen kuva oli Gibralfarolta ja sitä edellinen Gibralfarolle vievältä mäeltä. Aiemmin mainitun Alcazaban lisäksi Málagassa on siis toinenkin, tuoreempi maurien rakentama linnoitus, Gibralfaro.

Meillä oli osan lomasta vuokra-auto käytössä. Tripadvisor auttoi ystävällisesti suunnittelemaan pysäköintiä. Alla olevassa kuvassa automme, Citroën C4 Cactus (Centauro-vuokraamosta) on pysäköitynä Sevillassa ilmaisella pysäköintialueella Blas Infante -metroaseman vieressä. Kehuttakoon vielä, että auton varusteluun kuulunut navigaattori oli hengenpelastaja, se osasi myös neuvoa miten Gibraltarille ajetaan tietullit välttäen (toki tietullilliset AP-tiet olisi saattanut osata välttää ihan kylttejä katsomalla). Liikenne oli aika hurjaa, ja nimenomaan kaupungeissa oli stressaavaa ajaa: toisaalla oli vilkas liikenne ja epäselvät kaistoitukset, toisaalla taas kamalan ahdasta (Málagan vanha kaupunki). Toinen hengenpelastaja oli siis pelkääjän paikalla liikennettä apuna tarkkaillut serkku.

Citroën

Sevillassa ei ollut mitään hirveän jänniä kuvauskohteita, joten siirrytään seuraavan päivän kohteisiin.

Nerja

Nerjan tippukiviluolasto on turistien suosikkikohde. Sitä kannattaa ilmeisesti mieluiten kuvata iPhonella (eikä tämän kuvan ottaneella järkkärillä), joka on yllättävän taitava ikuistamaan pimeitä kohteita. Mikään kuva ei tietenkään voi vangita luolassa vierailevan valtaavaa vaikuttunutta kokemusta.
Cueva de Nerja

Espanjan eksoottisia maisemia kelpasi katsella automatkoilla.

Joskus se auton ikkuna on vain pakko avata upean maiseman ikuistamiseksi. #Andalucia #Espanja #España

A post shared by Perttu Kaijansinkko (@hullutri) on

Jos Málaga vaikutti hieman nuhjuiselta (ja kyllä se vaikutti), niin Granadassa tunnelma oli tilavampi, siistimpi ja huolitellumpi.

Luostari

Luostari Granadassa.
Monasterio del Santo Ángel Custodio

Granadan katedraali

Granadan katedraali.
Catedral de Granada

Kolmas matkapäivämme oli ehkä antoisin.

Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat, magotit, elävät Gibraltarilla, Yhdistyneen kuningaskunnan merentakaisella alueella.

Yhden loinen on toisen makupala. #Gibraltar #magotti #nofilter

A post shared by Perttu Kaijansinkko (@hullutri) on

Gibraltarin kalliolta oli upeat näköalat.

Gibraltar

Etualalla Gibraltar, Gibraltarin lentokenttä, taaempana Espanjan puolella La Línean kaupunki.


Theo Hakola: Veren reitti

Luulenpa, että joku kirjallisuutta tunteva kuvailisi Theo Hakolan esikoisromaania “postmoderniksi”. Minulle se näyttäytyy pitkälti niin, etten pysy teoksen juonen kintereillä. On loppujen lopuksi melko vaikea selittää (ja ymmärtää), mistä Veren reitti kertoo.

Teos lähtee liikkeelle amerikkalaisen Peterin lapsuudesta. Hänellä on kirjailijan tavoin suomalaiset sukujuuret. Pidän tavasta, jolla Peterin lapsenomaista mielenmaisemaa maalaillaan: millaisena perhedynamiikka, epätasapainoinen äiti keskiössä, näyttäytyy lapselle ja miten mustavalkoinen ja idealistinen onkaan hänen omaksumansa luterilainen eetos.

Peterin amerikkalaistuvan suvun linkki suomalaisuuteen on Suomesta maahan muuttanut isoisoäiti, jonka anti Peterille jää vähäiseksi, sillä ikäkin jo painaa. Lukijalle kuitenkin paljastetaan isoisoäidin vaiheista sellaista, minkä Peter vasta aikamiehenä saa riemukseen kuulla.

Sitten tutustutaankin toiseen päähenkilöön, Jaskaan, ja ajaudutaan postmodernismin syövereihin. Kuvioon sekoittuu varsin epäortodoksinen versio Zorrosta. Espanjan sisällissota linkittää sosialisti Jaskan vanhaan maailmaan.8039a1781f782975fda15c473a2bb-orig

Romaanin kerronta on toisaalta inhorealistista, toisaalta runollista. Suorasukainen, graafinen ja perversion leimaama seksuaalisuuden kuvaus saa sopivan aisaparin mielipuolisuuden päämäärättömästä sanoittamisesta.

Varaan elämässäni tosi huonosti aikaa kirjallisuudelle. Veren reitin lukeminen tapahtuikin monessa pätkässä hitaasti edeten, mikä selittänee osaltaan vaikeuden pysyä kärryillä. Veren reitti ei tehnyt erityisen hyvää vaikutusta, mutta siinä oli jotain sellaista, mikä saattaa saada minut tarttumaan teokseen jonain päivänä uudemman kerran. Josko sanoma toisella lukemalla aukeaisi paremmin?


Helsingin Sanomain värittynyttä raportointia

Uuden Lumiani mukana tuli Helsingin Sanomain tilausjakso. Sen loppuessa minua lähestyttiinkin puhelimitse ja tiedusteltiin halukkuutta jatkotilaukseen. Totesin, ettei minulla olisi oikeastaan aikaa lukea lehteä, ja on oikeastaan parempi jos sitä ei tule. Sille sitten yhdessä naurahdettiin.

Valtavirtamedia on ruvennut tuntumaan paljon aiempaa laaduttomammalta ja puolueellisemmalta viime vuosina. Ehkä se johtuu siitä, että oma ajatteluni on erkaantunut niin voimakkaasti median toitottamasta maailmankuvasta. Varmasti osasyynä on kuitenkin myös aikojen muuttuminen: “edistyksellinen” ajattelu on vuosi vuodelta radikaalimpaa, ja älymystöä miellyttävien mielipiteiden omaksuminen vaatii entistä enemmän sinisilmäisyyttä ja tyhmän näyttelemistä.

Otin Helsingin Sanomain tilausjaksollani muistiin joitain artikkeleja, jotka pistivät silmään erityisen asenteellisina. Niistä näkee, millaista ajattelua lehden toimittajat edustavat ja tahtovat lukijoilleen tuputtaa. Minulla on näitä juttuja vain satunnainen valikoima, josta saa vain summittaista osviittaa lehden tyylistä. Sitä paitsi paljon olennaisempi asia lehdistön puolueellisuuden kannalta olisi, mitä se jättää julkaisematta. Sitä olisi paljon vaikeampi tutkia.

Arvot ja tasa-arvot

9.6.2016 Helsingin Sanomat pelotteli pääkirjoitussivullaan populismilla.

Populismin ydintä ovat moniarvoisuuden hylkääminen ja tavat käyttää valtiovaltaa eri mieltä olevien vaimentamiseen. Tämä tekee populismin noususta vaarallista.

Kirjoittajalta on jotenkin hukassa, että “edistykselliset” voimat yhteiskunnassa ovat eri ahkeria eri mieltä olevien vaimentamisessa. Hyvä esimerkki on Ruotsin poliittisen kentän tapa kohdella Ruotsidemokraatteja esimerkiksi valtiopäivätyöskentelyssä, jossa tälle pahamaineiselle puolueelle ei anneta sille kuuluvia valiokuntien puheenjohtajuuksia. Nykyisin on surkeasti valtavirtaa ajatella, että tällainen “edistyksellisten” harjoittama syrjintä onkin täysin oikein, tyyliin “suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita”. Tämä harhainen ajattelu selittää hyvin, miksi “populismi” syntipukkina menee monille lehden lukijoille täydestä.

13.6.2016 Helsingin Sanomat väitti Yhdysvaltain olevan Suomea edellä rotujen välisessä tasa-arvossa ja Suomen olevan edellä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Tämäkin teksti pääsi pääkirjoitussivulle.

Asun Washingtonissa, jossa on paljon uranaisia. Silti kaikki olettavat, että olemme muuttaneet Yhdysvaltoihin mieheni työn takia. Lasten leikkitreffit, synttärikutsut ja koulun vapaaehtoistoiminta kuuluvat äideille.

Ilmeisesti mustan miehen eteneminen presidentiksi ratkaisi rotujen tasa-arvokilvan Amerikan hyväksi. Ei sillä niin väliä, että Yhdysvalloissa* on tänäkin päivänä hurja rotujen välinen segregaatio, jota ei tosin Hollywood-elokuvissa näytetä. Tämä kirjoitus kertoo paljon Hesarin mutta laajemminkin valtavirta-ajattelun pinnallisesta suhtautumisesta tasa-arvoon ja rasismiin. Jos se näyttää ensi vilkaisulta tasa-arvolta, se on sitä, ja sama pätee rasismiin.

*) On totta kai absurdia puhua Yhdysvalloista, tuosta suuresta ja monimuotoisesta unionista, yhtenä könttänä. Ehkä siellä päin Yhdysvaltoja, missä toimittaja Saarikoski matkasi, olikin käytännössä toimivaa rotujenvälistä yhteiseloa.

EQUALITY PARADE - Warsaw 2006 | Attila Husejnow

17.6.2016 luetaan jälleen pääkirjoitussivun kolumnia. Vieläkö “homojen Utøya” Orlandossa on muistissa?

Vaik­ka hlbtiq-jär­jes­tö­jen nä­ky­vyys on kas­va­nut ja vä­hem­mis­tö­jen oi­keu­det mo­nis­sa län­si­mais­sa ovat pa­ran­tu­neet, ta­sa-ar­vo-on­gel­mat ovat yhä to­del­li­sia. Ho­mo­fo­bia ei ole min­kään yk­sit­täi­sen ryh­män piir­re, sil­lä si­tä esiin­tyy mo­nis­sa us­kon­nol­li­sis­sa ja po­liit­ti­sis­sa liik­keis­sä. Sen avul­la liet­so­taan vi­hol­lis­ku­vaa.

Oikeastaan “homofobia”-termiä käytetään lietsomaan viholliskuvaa. Kun tiettyjä uskonnollisia ja poliittisia ideologioita leimataan “homofobiaksi”, samalla termi myös kärsii inflaation ja todelliset ongelmat jäävät epäolennaisuuksien varjoon. Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä, miten tasa-arvoasioita analysoidaan niin kovin pinnallisesti Hesarissa ja yleensä edistyksellisten toimesta.

On tär­keää ha­vai­ta, et­tä jot­kin ho­mo­vas­tai­set liik­keet käyt­tä­vät mus­li­mien ho­mo­vas­tai­suut­ta pe­rus­te­lu­na omal­le mus­li­mi­vas­tai­suu­del­leen. Sil­loin ho­mo­sek­suaa­li­suu­del­la on vain po­liit­ti­sis­ta, et­ni­sis­tä tai us­kol­li­sis­ta iden­ti­tee­teis­tä riip­pu­ma­ton­ta vä­li­ne- ja viih­dear­voa.

Or­lan­don is­ku po­li­ti­soi­tiin he­ti se­kä Yh­dys­val­lois­sa et­tä Suo­mes­sa. Uh­rit kaa­pat­tiin mus­li­mi­vas­tai­suu­den ja maa­han­muut­to­po­li­tii­kan vä­li­kap­pa­leik­si.

Ongelma ei siis voi olla islam eikä muslimien massamaahanmuutto. Ei voinut olla kesäkuun puolessavälissä eikä myöskään nyt, lukuisten myöhempien terrori-iskujen jälkimainingeissa.

Mihin poliittiseen agendaan Hesari muuten Orlandon iskun valjasti?

23.6.2016 Helsingin Sanomat kirjoitti ylireagoinnista…

HKL poisti Tom of Finland -näyttelyn ulkomainoksia Helsingissä – laitos myöntää ylireagoinnin

Ylireagoinnin syynä oli poliisille tehty tutkintapyyntö mainosten sisältämästä pornografiasta.

GLBT-agenda on “edistyksellisille” niin tärkeä, että Hesari ei välittänyt käyttää puolta ajatusta sen pohtimiseen, oliko tutkintapyynnön taustalla ajatusta.

Sen vertaa ei harjoitettu asiallista tiedonvälitystä, että olisi laitettu artikkeliin mukaan kuva mainoksesta lukijoiden arvioitavaksi. (Vai oliko se liian pornografinen lehteen?)

Helsingin Sanomain dekadentti arvomaailma on varauksetta avoin julkisen tilan haltuunotolle seksuaaliseen vapautumiseen liittyvällä kuvastolla. (Kunhan se ei esitä naisia, sillä se olisi seksististä ja halventavaa.)

Euroeliitin sylikoira

17.6.2016 lehden pääkirjoitus kertoi EU:n olevan ilman omaa vikaansa syntipukki. Lehden oma syntipukki, populismi, on tehnyt siitä sellaisen.

Pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten EU-päät­tä­jil­lä oli suu­ri huo­li ”le­gi­ti­maa­tiok­rii­sis­tä”. Brys­se­lis­sä ja EU-pää­kau­pun­geis­sa mie­tit­tiin ta­paa, jol­la kan­sa­lai­set saa­tai­siin kyt­ket­tyä unio­nin toi­min­taan.

Kun EU on eliittilähtöinen eikä kansalaislähtöinen, mitkä edellytykset sillä olisikaan legitimiteetille? Helsingin Sanomat on kuitenkin eliitin äänitorvena kyvytön analysoimaan asiaa millään muulla tavalla kuin populismia demonisoimalla.

14.6.2016, Britannian EU-eroäänestyksen alla, kirjoitettiinkin sitten EU:n vastustajien valheista. “Etenkin Brexit-leiri on värittänyt totuutta omiin tarkoituksiinsa.” (Niin myös HS-leiri, päivittäin.)

Ka­tin­kon­tit. Vi­ral­li­suus on­kin pelk­kää naa­mioin­tia, ja lä­pys­kä osoit­tau­tuu EU-eroa aja­van Vo­te Lea­ve -kam­pan­jan mai­nok­sek­si.

Mai­nok­sen fak­tat­kin jät­tä­vät toi­vo­mi­sen va­raa.

Mai­nos ker­too, et­tä Bri­tan­nian EU-jä­sen­mak­su on 19 mil­jar­dia pun­taa vuo­des­sa, ja täl­lä ra­ken­tai­si sai­raa­lan vii­kos­sa. Kyl­lä, mut­ta Bri­tan­nian net­to­mak­su EU:lle jää vain puo­leen.

Väite Leave-leirin valehtelusta on hyvin röyhkeä, koska Stay-puolella mentiin niin paljon pidemmälle – kuten menee EU:kin mainostaessaan itseään meille eurokansalaisille omia verorahojamme käyttäen. Jos Leave-puoli antoikin vähän epätäydellisen kuvan EU-jäsenyyden kuluista, Stay-puoli jättää kokonaan mainitsematta, että EU:lle mitään maksetaankaan. He muistuttavat, kuinka paljon tukia Brysselistä virtaa esimerkiksi brittimaanviljelijöille. Ei se mitään, että jäsenmaksut ovat tuplasti suuremmat kuin mitä EU:sta saadaan.

17.6.2016 uutisoitiin Timo Soinin tekemättä jättämisistä brittiläisen kansanedustajan Jo Coxin murhan jälkeen.

Lopulta Soini kommentoi asiaa perjantaina iltapäivällä vastauksena toimittajien kysymykseen.

“Se on karmea väkivallanteko. Riippumatta siitä, mikä motiivi on, mikään ei oikeuta tuollaista väkivaltaa”, Soini sanoi.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Soinilla on varmasti ollut kiire. Kiirettä lienee muidenkin maiden ulkoministereillä. Soinin blogin perusteella ulkoministerillä kyllä riittää aikaa nettikirjoitteluun lähes päivittäin.

Murhattu Jo Cox edusti labour-puoluetta. Hän oli vasemmistolainen, kannatti EU:ta ja puolusti monikulttuurisuutta. Hän siis edusti kaikkea sitä, mitä Soini vastustaa.

Toivottavasti se ei ollut syy Soinin vaikenemiseen.

Nyt vittu oikeesti. Meneekö johonkuhun täydestä toimittajan vihjailu uutisen kainalojutussa? Luultavasti menee, Helsingin punavihreässä kuplassa. Toimittajalla saattaa itselläänkin olla hyvin mielenkiintoinen, siis sairas mutta mielenkiintoinen, käsitys Timo Soinin hirviömäisyydestä.

Aiemmin mainittuun pinnalliseen analyysiin sisältyy vaatimus irtisanoutumisista ja kaiken maailman julkisista julistuksista. On myös mielenkiintoista havaita, miten julistuksia vaaditaan toisilta tahoilta hanakammin kuin toisilta. Jos ulkoministerimme olisi ollut Pekka Haavisto, ei Hesarin toimittaja olisi edes tullut ajatelleeksi tarkistaa ulkoministeriön Twitter-tiliä. Tämä kertoo epäreilusta ennakkoasennoitumisesta Soinia kohtaan.

Todellisuudessa Soini lähetti suruvalittelut. Ne vain menivät perinteiseen malliin kirjeitse eikä Twitterissä.

19.6.2016 kerrottiin lisää Jo Coxin kuolemasta ja tulevasta EU-kansanäänestyksestä.

Brittimedian mukaan miehellä olisi yhteyksiä äärioikeistolaisiin ja -nationalistisiin ryhmittymiin sekä uusnatseihin.

Ainakin hänellä oli yhteyksiä mielenterveyden häiriöihin, mutta ei nyt viitsitä mainita niitä tässä.

Kampanjoinnille on ollut tähän asti tyypillistä vastakkainasettelu ja repivyys. Osa Brexit-leiriä on myös vääristellyt totuutta ja ratsastanut muukalaisvihalla.

Oi sitä toiston voimaa! “Kaikki EU-vastaiset eivät vääristele totuutta, mutta kaikki totuuden vääristelijät ovat EU-vastaisia” Helsingin Sanomain kirjoittelussa.

Toisto jatkui tulevina päivinä vaivihkaa muiden artikkeleiden sivuhuomautuksina, esimerkiksi 27.6.: “kuten Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä osoitti, faktat eivät riitä mielipiteen kääntämiseen”. Kun aikaa oli kulunut riittävästi ja lukijakunnan asenteita oli tarpeeksi jalostettu, “totuus” muuttui vieläkin tylymmäksi: “brexit-leirin kampanjointia leimaisivat (sic) puolitotuudet ja äänestäjien pelottelu” (14.7.2016).

Detail | Filippo Minelli

24.6.2016 helvetti pääsi irti elitistien kuplassa.

Äänestys, jonka jälkeen Britannia on heikompi

Britannian pääministerin David Cameronin uhkapeli päättyi omaan ja maansa tappioon.

Britannia on EU-kansanäänestyksensä jälkeen entistä heikompi ja pirstoutuneempi maa. Äänestys ei pelkästään paljastanut piileviä pirstoumia vaan myös kasvatti niitä.

Jäsenyyden katkaisemista kannattaneen Brexit-lerin voitto tarkoittaa sitä, että jos Britannia tosiaan eroaa unionista, se heikentää omaa taloudellista ja poliittista asemaansa.

Pääkirjoituksessa tietysti pitääkin ottaa kantaa. Lukijan on vain hyvä tiedostaa, mitä arvomaailmaa hänen päälleen sen kautta vyörytetään.

Pääkirjoituksen analyysi on kyllä nolo huti. Kuten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, suomalaiset mediat eivät kykene edes lähes kertomaan, miksi EU-eroa haluttiin.

27.6.2016 oli pääkirjoitustoimittajalla hieman eri ääni kellossa – otsikosta päätellen.

EU sai varoituksen, jota sen on kuultava

Mutta ratkaisuksi Hesari tarjoaakin EU:n päätösvallan lisäämistä!

Ongelmat eivät olleet unionin aiheuttamia. Ne olivat päinvastoin sellaisia, joiden ratkaiseminen olisi sujunut paremmin nimenomaan ylikansallisin päätöksin.

Jotkut lukevat tällaista euroeliittiä pönkittävää paatosta päivästä toiseen ja ottavat sen totuutena.

3.7.2016 Hesari puolusteli EU-elitismiä jälleen vallan röyhkeästi tavallisen kansalaisen näkövinkkelistä:

EU:ssa on 25 viime vuoden aikana uusittu kolme kansanäänestystä. Sen takia unionia haukutaan epädemokraattiseksi, mutta ehkä syytökset ovatkin turhan kärkkäitä.

On kekseliästä määritellä demokratia uudelleen kulloisenkin tarkoitusperän mukaan.

 

Loppukaneetti

Poikkeus vahvistaa säännön?

1.7.2016 tapahtui ihme ja HS:n toimittaja kovisteli vihervassaripoliitikko Outi Alanko-Kahiluotoa twiitistä, jossa tämä vihjasi Soinin olevan maanpetturi. “Oletko tietoinen siitä, ettei Soinin vierailu Englannissa täytä maanpetoksen juridisia tuntomerkkejä?”

Se, että tätä lukiessa hämmästyy, kertoo miten yksipuoliseen toimitukselliseen linjaan sitä lukijana joutuu tottumaan.

Toissapäivänä uutisoitiin, että Turkin hallitus sulkee kymmeniä tiedotusvälineitä. Toinen uutinen oli, että kotimaassa poliisi vaatii MV-lehteä suljettavaksi. (Eilen MV-lehti näytti 404:ää, mutta se ei liittynytkään viranomaisten toimiin, sillä tänään sivusto on taas ylhäällä.)

Minua kyllä ahdistaa enemmän lukiessani HS-lehteä kuin lukiessani MV-lehteä. MV-lehteä koskien sentään uskon, että lukijat suhtautuvat lukemaansa kriittisesti eivätkä ota kaikkea lähtökohtaisesti totuudenmukaisena tiedonvälityksenä.


Kuvablogi: Riika

Viikon takainan pitkä viikonloppu oli ainut kesälomani tänä vuonna. Kävin isän ja veljien kanssa Riiassa.

Rästissä olevista julkisivuremonteista puhuttaessa voisi mainita vielä Riian linnan, jonka sivuseinä ei ollut yhtä nättinä kuin Linnanaukiolle antava julkisivu.

Jos kiinnostaa, Mustapäiden talon sivuilla on kuva siitä alkuperäisestä Mustapäiden talosta. Onko uudelleenrakennus onnistunut säntillisesti?

Reissullamme kävimme myös luonnossa, nimittäin Mangaļsala-nimisen alueen luonnonpuistossa. Et ehkä tiennyt, mutta Latvialla on valtavasti hiekkarantaa. (Luulen, ettei paikan oikea nimi ollutkaan Piejūras, vaan uuden Lumiani Here-kartta valehteli.)

En nyt sisällyttänyt tähän blogimerkintään kuvia ruoan ja juoman nauttimisesta terassilla, mutta, vinks vinks, ravintoloiden suhteen on Riian vanhassakaupungissa hyvin valinnanvaraa.


Kirkon virallinen linja?

YLE uutisoi hiljattain Kankaanpään seurakunnasta, missä pappisoikeudet menettänyttä konservatiivipappia on yritetty vielä pitää mukana seurakunnan toiminnassa piispaa uhmaten. Piispa Kaarlo Kallialan puuttumisen johdosta hänen saarnakeikkansa kuitenkin peruttiin. YLE kirjoittaa:

Kankaanpään seurakunnassa on pitkään väännetty peistä naispappeutta arvostelevien konservatiivien ja kirkon virallista linjaa edustavien välillä.

Cleric with Ceremonial Cape Displaying Manuscript Paintings at the Monastery of Na’akuto La’ab | AlanTässä toimittaja puhuu kirkon virallisesta linjasta, mutta ei se virallisesti sitä ole. On todettu, että naispappeuden torjuminen ei ole ev.lut. kirkon linjan mukaan harhaoppi (toisin sanoen ev.lut. kirkko ei ollut harhaoppinen koko olemassaolonsa aikaa vuoteen 1986 asti). Toiseksi naispappeutta hyväksyttäessä vuonna 1986 päätettiin, että jatkossakin naispappeuden vastustajilla olisi vapaus toimia kirkossa.

Tuolloin varmasti liberaalit ajattelivat, että naispappeuden vastustus katoaisi vähitellen itsestään. Näinhän ei kuitenkaan käynyt, mutta naispappeutta vastustavilla papeilla ei enää liene mahdollisuutta työskennellä vakaumuksensa mukaisesti juuri missään seurakunnassa. Naispappeuden vastustajaa ei myöskään vihitä papiksi, vaikka vuonna 1986 nimenomaisesti päätettiin, että vastustajat kelpaisivat jatkossakin papeiksi.

Piispa Irja Askola toivoi äskettäin, että avioliittolain myötä löydettäisiin kirkossa “kompromissi”. Voidaan ennustaa, että tämä kompromissi tarkoittaa aluksi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen sallimista sitä haluaville ja lopulta vähä vähältä kristillistä avioliittokäsitystä kannattavien pappien toimintamahdollisuuksien kapenemista.

Näillä kompromisseillaan kirkko miellyttää kristinuskosta vieraantuneita massoja, mutta eipä näiden vieraantuneiden lojaliteetti pitkälle kanna. Enkä voi olla kyseenalaistamatta, mitä väliä kirkkoon sitoutuneella jäsenmäärällä edes on, jollei itse kirkko ole sitoutunut mihinkään.


%d bloggers like this: