Aihearkisto: Aatteet

Mustamaalailuja

Yhteiskunnan polarisoituessa voimakkaasti media ei jää puolueettomaksi. Me kaikki tiedämme, miten eri ideologiat luokitellaan mediankin suosimassa mustavalkoisessa ajattelussa. Natseja ja sortajia yhtäällä, uhreja ja hyviksiä toisaalla.

Arvomaailman murros jättää jälkeensä menneistä arvoista vieraantuneen kuplan, jossa mielikuvitus laukkaa. Näin ajattelin, kun luin Nytistä HBO:n uudesta dystopiakertomuksesta The Handmaid’s Talesta. Atwoodin Orjattaresi-romaaniin (en ole lukenut) perustuva, nykyaikaan sovitettu kertomus on artikkelin mukaan pelottava, koska se ”voisi olla täyttä totta”. Voisiko?

Sarja perustuu idealle, että fundamentalistikristityt ovat tehneet vallankaappauksen ja alistaneet naiset miesten omaisuudeksi. Vanha testamentti on laki, ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat yms. rikolliset teloitetaan. Mikä kamalinta, abortti on kielletty ja säädetty rangaistavaksi!

On se äärikristillisyys sitten kamalaa. Toimittaja tulkitsee sarjan tapahtumia myös suvaitsevaiston uuden suosikkiuhrin, transseksuaalien, näkökulmasta. Veikkaanpa tästäkin päätellen, että sarja aika läpinäkyvästi tuputtaa ”oikeita arvoja” katsojilleen. Sarjan vahvasta visuaalisuudesta ja järkyttävän eksplisiittisestä sisällöstä päätellen katsojan televisio toimii jopa harvinaisen tehokkaana aivopesukoneena.

Kriitikko unohtaa mainita, että länsimainen ihmisarvokäsitys on syntynyt kristillisen kulttuurin tuotteena. Ja juuri tämän meille vielä kristillisyyden hiipumisesta huolimatta säilyneen arvopohjan vuoksi kauhistumme The Handmaid’s Talen kuvaamista vääryyksistä.

Juuri kristillisessä yhteiskunnassa naisten oikeudet, demokratia ja vapaudet ovat päässeet syntymään. Ihmiselämän syvä kunnioitus, joka koskee myös syntymättömiä lapsia, on turvallinen arvopohja juuri sarjassa kuvattuja kauheuksia vastaan.

Punavihreään kuplaan kuuluvat eivät näe natseja kaikkialla, vaikka näin usein väitetään. He eivät näe natseja katsoessaan peiliin. Nytin artikkelista päätellen HBO:n uusi sarja ulkoistaa pahuuden salakavalalla tavalla. Itseäni pelottaa tällaisen kaukaa haetun kristillisen dystopian sijaan se, että omaan arvomaailmaansa kritiikittömästi suhtautuvat harhaanjohdetut liberaalit lähtevät demokratian ulkopuolisin keinoin ”pahiksia” vastaan. Ehkä heidän oma vallankaappauksensa onkin jo kaikessa hiljasuudessa käynnissä tajuamattamme silmiemme edessä?


Itsesensuurista

Itsesensuuri on lahja.

Kuvittelepa vain, mitä joutuisit sietämään, jos ihmiskunta ei tuntisi itsesensuuria. Kuvittelun tueksi voit käydä lukemassa Suomi24:ää. Mieti sitten, millaista olisi, jos kaikkialla ja kaikissa asiayhteyksissä ihmisten ulosanti olisi sellaista. (Jos siellä on jollain taikatempulla saatu nostettua keskustelun tasoa viime vuosina, olen asiasta vallan tietämätön; en tapaa käydä siellä. Mutta Radio Millenniumin musavideo antaa osviittaa siitä, mitä tarkoitan.)

Meitä on moneksi. On heitä, jotka töksäyttävät asioita ennen kuin ajattelevatkaan. Joskus tuntuu siltä, että he eivät ajattele sanomisiaan edes jälkikäteen, mutta ehkä he vain ajattelevat niin eri tavalla kuin minä, ja se selittää, etteivät he muutu yhtäkkiä vaivaantuneiksi ja yritä äkkiä muuttaa puheenaihetta. Osa töksäyttelijöistä on loppujen lopuksi todella herttaisia, se riippuu vain siitä, onko heillä riittävän harmiton luonne.

Ja sitten on sellaisia kuin minä, jotka ovat mieluummin tunteja hiljaa kuin riskeeraavat että tulisi sanottua jotain hölmöä tai sopimatonta. Ja mitä kauemmin vaikenee, sitä korkeampi on kynnys lähteä keskusteluun. Onneksi vaikeneminen on suomalaisessa kulttuurissa edelleen yleensä hyväksyttävää.

Väärää mieltä olevat saisivat puolestani mielellään sensuroida itseään nykyistä enemmän. En kuitenkaan lähde heitä sensuroimaan, vaan sensuroikoot itse, jos sensuroivat. Odotan kyllä, että hekin sallivat oman ideologiansa vastaisten mielipiteitten esittämisen.

Yhteiskunnallinen hegemonia kannustaa vääränlaiseen itsesensuuriin, jossa tosiasiat ja tärkeät huomiot uhrataan yleisen hyväksyttävyyden nimissä. Yleinen keskusteluilmapiiri kannustaa harmittomaan diibadaabaan (”kivapuhe”), jonka kyseenalaistajat leimataan helposti jollain paheksuvalla nimityksellä. Nämä leimakirveet ovat mielenkiintoisesti vasemmistoliberaalien hallussa, ja konservatiivit ovat toimineet pitkälti niiden ehdoilla.

En oikein ole perillä, mikä tämä viime vuosina julkisuuteen noussut alt-right-liike on. Alt-rightiä on kiivaasti pyritty lokeroimaan äärioikeistoon, jopa natsismiin. Koska leimakirveet ovat liberaalien hallussa, täytyy suhtautua varauksella. Olen ymmärtänyt, että alt-rightin kimppuun on käyty niin voimakkaasti juuri siksi, että alt-right torjuu nuo lähtökohdat, joiden säännöillä perinteinen oikeisto on kiltisti pelannut. Siksi se on liberaaleille vaarallinen. Jää nähtäväksi, onko liike vastustuskykyinen mustamaalaukselle vai osoittautuvatko vastustajien väitteet todeksi.

Ei mitään vappupuheita tänä vuonna, vaan itsesensuuria!


Laatikon ulkopuolella: Voisiko sananvapaus olla absoluuttista?

Monet pitävät sananvapauden rajoittamista perusteltuna silloin, kun on kyse pyhäinhäväistyksestä, vihan levittämisestä, syrjimisestä tai huijaamisesta. Nämä perustelut ovat läsnä länsimaisten demokratioiden lainsäädännössäkin.

Kaikissa näissä rajoittamisperusteissa on sama ongelma: niitä ei voida soveltaa tasapuolisesti eri tahoihin, eli oikeus ei ole sokea. Jos sananvapauden rajoittaminen tapahtuu puolueellisesti, se synnyttää katkeruutta ja vihaa ja kannustaa vaikuttamaan laittomin keinoin yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella. Laaja sananvapaus sen sijaan vakauttaa yhteiskuntaa.

Oikeus on sokea

Olen uskovainen mies enkä todellakaan halua, että maassamme levitetään jumalanpilkkaa. On kuitenkin käynyt selväksi, ettei jumalanpilkkalakimme suojaa kristinuskon pyhiä asioita läheskään niin valppaasti kuin islamin. Vielä vähemmän kuin jumalanpilkan hyväksyvää yhteiskuntaa haluan yhteiskuntaa, jossa oma vakaumukseni on erityisen heikossa suojeluksessa muihin vakaumuksiin verrattuna.

Viha on paha asia; kaikkien pitäisi rakastaa toisiaan. Mutta raainta on poliittisten edistyksellisten, siis vihervasemmiston, ”pyhä” viha, oikeutettu viha, joka hehkuu suvaitsemattomia kohtaan. Progressiiviset sanovat, ettei suvaitsemattomuutta pidä suvaita. Mutta he määrittelevät suvaitsemattomuuden kovin lavealla kädellä. Uhriutumisretoriikkansa avulla he kääntävät kuitenkin oikeuslaitoksen puolelleen ”suvaitsemattomia” rankaisemaan.

Miksi pitäisi sietää syrjivää puhetta, jossa vähätellään ihmisiä heidän sukupuolensa, rotunsa, seksuaalisen suuntautumisensa tai muun sellaisen olennaisen ominaisuuden perusteella? Viime aikoina on monesti toisteltu mantraa, että omalla sananvapaudella ei saa rajoittaa muiden vapauksia. Mutta eihän sananvapauden käyttö muiden oikeuksia rajoita! Kaikkien ihmisoikeudet pysyvät voimassa, sanoi kuka tahansa mitä tahansa.

Suomessa ja ympäri maailman on keskusteltu viime aikoina paljon valemedioista. Laajan sananvapauden hyvä puoli on kuitenkin se, että valheellista tietoa vastaan on mahdollista hyökätä julkisesti. Toisaalta oikeuslaitos on rajoittanut myös tosiasioiden julkaisemista aiemmin mainituilla perusteilla… Toinen näkökohta on, että objektiivista totuutta harvoin saavutetaan, kun on kyse poliittis-ideologisesta keskustelusta. Jos MV-lehti on valemedia niin entä sitten YLE, joka väitti, että Donald Trumpin valtaannousun myötä ulkoministeriössä tapahtui ”joukkopako”, kun kokeneet virkamiehet erosivat vastalauseena? Todellisuudessa eroanomusten jättäminen hallinnon vaihtuessa lienee osittain normaali käytäntö, ja ministeriön johdon vaihtumisen syyt ovat moninaiset ja osin epäselvät.

Miten voisi toimia yhteiskunta, jossa sananvapaus olisi turvattu absoluuttisesti? Jossa mikään yllä mainituista perusteista ei kelpaisi sananvapauden rajoittamiseen? Nyt joudumme ajattelemaan laatikon ulkopuolella (outside the box), emmekä saa koskaan tietää, millainen anarkia tuollaisessa yhteiskunnassa todellisuudessa vallitsisi – ellemme sitten ota absoluuttista sananvapautta kokeiluun.

Nähdäkseni ongelmana nykyisessä rajoittavassa sananvapauskäsityksessä on kyvyttömyys erotella toisistaan kahta erillistä asiaa: sitä, mikä on laitonta ja sitä, mikä on moraalitonta. Moniarvoisessa yhteiskunnassa emme lailla sanele, mikä on moraalitonta, vaan varmistamme lailla ihmisille mahdollisimman tasapuolisesti mahdollisimman rajoittamattomat vapaudet elää sellaista elämää, jonka he itse uskovat olevan moraalisesti hyvää.

Retoriikka ”saako muka sanoa mitä tahansa?” on juuri lainsäädännön ja moraalin väärää sekoittamista. Siihen voidaan vastata: ei tietenkään saa (moraalisesti), mutta ei minkään sanomisesta pidä käräjille joutua.

Oikeusjärjestelmä ei saa demokraattisessa oikeusvaltiossa tuomita sanomisia sen perusteella, sopivatko ne oikeusistuimen omiin tai yhteiskunnan vallitseviin moraalikäsityksiin. On kohdeltava samalla lailla Sebastian Tynkkysen lausahdusta ”islam on kitkettävä Suomesta”, mahdollista vapaa-ajattelijan lausahdusta ”kristinusko on kitkettävä Suomesta” sekä tolkun ihmisen lausahdusta ”uusnatsismi on kitkettävä Suomesta”. Ensiksi mainitun lausahduksen osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä ja käräjäoikeus päättivät tulkita, että siinä vaaditaan kaikkien islamia kannattavien ihmisten poistamista maastamme syrjivästi, uskontonsa perusteella.

Absoluuttisen sananvapauden yhteiskunnassa minkään asian sanominen ei sinänsä olisi laitonta. (On muuten hyvä huomata, että meidän omassa todellisessakaan yhteiskunnassamme ei sananvapaudella ole kielletty loukkaavien asioiden sanomista, vaan sananvapauden määritellään sisältävän myös ihmisiä loukkaavien ajatusten esittämisen.) Kuitenkin on selvää, ettei aivan minkä tahansa asian sanominen aivan missä tahansa tilanteessa olisi sallittua. Hyvä käsitys ”sananvapauden rajoituksista” yhteiskunnassa, jossa on ”rajaton sananvapaus”, saadaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Oliver Wendell Jones nuoremman perusteluista vuonna 1919 annettuun sananvapaustuomioon. Hän käytti fraasia ”shouting fire in a crowded theater”, ’sanan tulipalo huutaminen tupaten täydessä teatterissa’.

Tähän väliin en voi olla mainitsematta, että poliittisten edistyksellisten vihaama konservatiivikommentaattori Milo Yiannopoulos joutui tällaisen raukkamaisen tempun uhriksi Yhdysvaltain yliopistokiertueellaan – tempun tarkoituksena oli, ironista kyllä, estää häntä käyttämästä sananvapauttaan.

Tulipalon huutaminen tupaten täydessä teatterissa viittaa siis siihen, että tällainen tulipalohuijaus aiheuttaisi pakokauhun, ihmiset rynnistäisivät ulos ja saattaisvat vaikka talloa jalkoihin jäävät kuoliaaksi. Satoja ihmisiä onkin kuollut tällaisissa todellisissa tapauksissa.

Tällainen sananvapauden rajoitus on aina oikein: kielto aiheuttaa todennettavissa olevaa vahinkoa. (Nimenomaan konkreettista vahinkoa, joka on suurempi kuin ihmisten sananvapauden rajoittamisen tuottama vahinko.) Tämä ei oikeastaan ole sananvapauden rajoittamista, koska ei kielletä puhumista vaan vahingon aiheuttaminen, ja tuon vahingonhan voi aiheuttaa millä tavoin tahansa; sananvapauden käyttö on vain yksi monista mahdollisista välineistä, jotka ovat epäolennaisia lopputuloksen kannalta.

Ihmisten loukkaantuminen ei ole todennettavaa vahinkoa, ellei sitten kyseessä ole vaikkapa kiusanteko, joka kohdistuu jotakuta itsemurhan partaalla olevaa vakavasti masentunutta yksilöä vastaan. Miksi vaikkapa homojen haukkuminen täysilaidallisella asiatonta puhetta olisi sallittua? Koska yhtä lailla vastakkaisten asioiden sanominen olisi sallittua. Laaja sananvapaus mahdollistaa myös asiattomien hyökkäyksien torjumisen vastahyökkäyksellä. Ja voidaan edelleen todeta, että absoluuttisen sananvapauden kannattaminen ei tarkoita tuollaisten asiattomien puheenvuorojen kannattamista. Ne säilyvät moraalittomina, vaikka niistä ei oikeusistuimissa rangaistakaan.

Vastakkaisten asioiden sanominen on nytkin sallittua. Miksi ei riittänyt, että suvaitsevaisto olisi julkaissut Sebastian Tynkkysen kirjoitukselle vastakkaisia argumentteja puolustaakseen islamin noudattamista maassamme? Tulee väistämättä mieleen, että vastapuolella ei ehkä ollutkaan riittäviä järkiargumentteja, joten Tynkkysen näkemys piti torjua sensuurin kautta.

Lyhyellä aikavälillä rajoittamattoman sananvapauden käyttöönoton häviäjiä olisivat progressiiviset, siis vihervasemmistolaiset, aktivistit. Hehän eivät enää voisi viedä itselleen epämiellyttäviä puheenvuoroja uhriutuen oikeusistuinten tuomittaviksi. Mutta heidänkin kannattaisi kannattaa laajaa sananvapautta, koska vastustaminen olisi lyhytnäköistä. Vaikka juuri nyt yhteiskunta ei uhkaisikaan heidän sananvapauttaan, sellainenkin tilanne on tulevaisuudessa kuviteltavissa.

Todettakoon näin laatikon ulkopuolella ollessamme, että ei se absoluuttinen sananvapaus mikään elinehto ole. Ei demokraattisessa, yksilönvapauksia vaalivassa oikeusvaltiossa eläminen ole välttämätöntä, eikä ehkä edes erityisen hyvä asia; sovinnaisuuttamme vain olemme siihen tuudittautuneet.


Helsingin Sanomain värittynyttä raportointia

Uuden Lumiani mukana tuli Helsingin Sanomain tilausjakso. Sen loppuessa minua lähestyttiinkin puhelimitse ja tiedusteltiin halukkuutta jatkotilaukseen. Totesin, ettei minulla olisi oikeastaan aikaa lukea lehteä, ja on oikeastaan parempi jos sitä ei tule. Sille sitten yhdessä naurahdettiin.

Valtavirtamedia on ruvennut tuntumaan paljon aiempaa laaduttomammalta ja puolueellisemmalta viime vuosina. Ehkä se johtuu siitä, että oma ajatteluni on erkaantunut niin voimakkaasti median toitottamasta maailmankuvasta. Varmasti osasyynä on kuitenkin myös aikojen muuttuminen: “edistyksellinen” ajattelu on vuosi vuodelta radikaalimpaa, ja älymystöä miellyttävien mielipiteiden omaksuminen vaatii entistä enemmän sinisilmäisyyttä ja tyhmän näyttelemistä.

Otin Helsingin Sanomain tilausjaksollani muistiin joitain artikkeleja, jotka pistivät silmään erityisen asenteellisina. Niistä näkee, millaista ajattelua lehden toimittajat edustavat ja tahtovat lukijoilleen tuputtaa. Minulla on näitä juttuja vain satunnainen valikoima, josta saa vain summittaista osviittaa lehden tyylistä. Sitä paitsi paljon olennaisempi asia lehdistön puolueellisuuden kannalta olisi, mitä se jättää julkaisematta. Sitä olisi paljon vaikeampi tutkia.

Arvot ja tasa-arvot

9.6.2016 Helsingin Sanomat pelotteli pääkirjoitussivullaan populismilla.

Populismin ydintä ovat moniarvoisuuden hylkääminen ja tavat käyttää valtiovaltaa eri mieltä olevien vaimentamiseen. Tämä tekee populismin noususta vaarallista.

Kirjoittajalta on jotenkin hukassa, että “edistykselliset” voimat yhteiskunnassa ovat eri ahkeria eri mieltä olevien vaimentamisessa. Hyvä esimerkki on Ruotsin poliittisen kentän tapa kohdella Ruotsidemokraatteja esimerkiksi valtiopäivätyöskentelyssä, jossa tälle pahamaineiselle puolueelle ei anneta sille kuuluvia valiokuntien puheenjohtajuuksia. Nykyisin on surkeasti valtavirtaa ajatella, että tällainen “edistyksellisten” harjoittama syrjintä onkin täysin oikein, tyyliin “suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita”. Tämä harhainen ajattelu selittää hyvin, miksi “populismi” syntipukkina menee monille lehden lukijoille täydestä.

13.6.2016 Helsingin Sanomat väitti Yhdysvaltain olevan Suomea edellä rotujen välisessä tasa-arvossa ja Suomen olevan edellä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Tämäkin teksti pääsi pääkirjoitussivulle.

Asun Washingtonissa, jossa on paljon uranaisia. Silti kaikki olettavat, että olemme muuttaneet Yhdysvaltoihin mieheni työn takia. Lasten leikkitreffit, synttärikutsut ja koulun vapaaehtoistoiminta kuuluvat äideille.

Ilmeisesti mustan miehen eteneminen presidentiksi ratkaisi rotujen tasa-arvokilvan Amerikan hyväksi. Ei sillä niin väliä, että Yhdysvalloissa* on tänäkin päivänä hurja rotujen välinen segregaatio, jota ei tosin Hollywood-elokuvissa näytetä. Tämä kirjoitus kertoo paljon Hesarin mutta laajemminkin valtavirta-ajattelun pinnallisesta suhtautumisesta tasa-arvoon ja rasismiin. Jos se näyttää ensi vilkaisulta tasa-arvolta, se on sitä, ja sama pätee rasismiin.

*) On totta kai absurdia puhua Yhdysvalloista, tuosta suuresta ja monimuotoisesta unionista, yhtenä könttänä. Ehkä siellä päin Yhdysvaltoja, missä toimittaja Saarikoski matkasi, olikin käytännössä toimivaa rotujenvälistä yhteiseloa.

EQUALITY PARADE - Warsaw 2006 | Attila Husejnow

17.6.2016 luetaan jälleen pääkirjoitussivun kolumnia. Vieläkö “homojen Utøya” Orlandossa on muistissa?

Vaik­ka hlbtiq-jär­jes­tö­jen nä­ky­vyys on kas­va­nut ja vä­hem­mis­tö­jen oi­keu­det mo­nis­sa län­si­mais­sa ovat pa­ran­tu­neet, ta­sa-ar­vo-on­gel­mat ovat yhä to­del­li­sia. Ho­mo­fo­bia ei ole min­kään yk­sit­täi­sen ryh­män piir­re, sil­lä si­tä esiin­tyy mo­nis­sa us­kon­nol­li­sis­sa ja po­liit­ti­sis­sa liik­keis­sä. Sen avul­la liet­so­taan vi­hol­lis­ku­vaa.

Oikeastaan “homofobia”-termiä käytetään lietsomaan viholliskuvaa. Kun tiettyjä uskonnollisia ja poliittisia ideologioita leimataan “homofobiaksi”, samalla termi myös kärsii inflaation ja todelliset ongelmat jäävät epäolennaisuuksien varjoon. Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä, miten tasa-arvoasioita analysoidaan niin kovin pinnallisesti Hesarissa ja yleensä edistyksellisten toimesta.

On tär­keää ha­vai­ta, et­tä jot­kin ho­mo­vas­tai­set liik­keet käyt­tä­vät mus­li­mien ho­mo­vas­tai­suut­ta pe­rus­te­lu­na omal­le mus­li­mi­vas­tai­suu­del­leen. Sil­loin ho­mo­sek­suaa­li­suu­del­la on vain po­liit­ti­sis­ta, et­ni­sis­tä tai us­kol­li­sis­ta iden­ti­tee­teis­tä riip­pu­ma­ton­ta vä­li­ne- ja viih­dear­voa.

Or­lan­don is­ku po­li­ti­soi­tiin he­ti se­kä Yh­dys­val­lois­sa et­tä Suo­mes­sa. Uh­rit kaa­pat­tiin mus­li­mi­vas­tai­suu­den ja maa­han­muut­to­po­li­tii­kan vä­li­kap­pa­leik­si.

Ongelma ei siis voi olla islam eikä muslimien massamaahanmuutto. Ei voinut olla kesäkuun puolessavälissä eikä myöskään nyt, lukuisten myöhempien terrori-iskujen jälkimainingeissa.

Mihin poliittiseen agendaan Hesari muuten Orlandon iskun valjasti?

23.6.2016 Helsingin Sanomat kirjoitti ylireagoinnista…

HKL poisti Tom of Finland -näyttelyn ulkomainoksia Helsingissä – laitos myöntää ylireagoinnin

Ylireagoinnin syynä oli poliisille tehty tutkintapyyntö mainosten sisältämästä pornografiasta.

GLBT-agenda on “edistyksellisille” niin tärkeä, että Hesari ei välittänyt käyttää puolta ajatusta sen pohtimiseen, oliko tutkintapyynnön taustalla ajatusta.

Sen vertaa ei harjoitettu asiallista tiedonvälitystä, että olisi laitettu artikkeliin mukaan kuva mainoksesta lukijoiden arvioitavaksi. (Vai oliko se liian pornografinen lehteen?)

Helsingin Sanomain dekadentti arvomaailma on varauksetta avoin julkisen tilan haltuunotolle seksuaaliseen vapautumiseen liittyvällä kuvastolla. (Kunhan se ei esitä naisia, sillä se olisi seksististä ja halventavaa.)

Euroeliitin sylikoira

17.6.2016 lehden pääkirjoitus kertoi EU:n olevan ilman omaa vikaansa syntipukki. Lehden oma syntipukki, populismi, on tehnyt siitä sellaisen.

Pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten EU-päät­tä­jil­lä oli suu­ri huo­li ”le­gi­ti­maa­tiok­rii­sis­tä”. Brys­se­lis­sä ja EU-pää­kau­pun­geis­sa mie­tit­tiin ta­paa, jol­la kan­sa­lai­set saa­tai­siin kyt­ket­tyä unio­nin toi­min­taan.

Kun EU on eliittilähtöinen eikä kansalaislähtöinen, mitkä edellytykset sillä olisikaan legitimiteetille? Helsingin Sanomat on kuitenkin eliitin äänitorvena kyvytön analysoimaan asiaa millään muulla tavalla kuin populismia demonisoimalla.

14.6.2016, Britannian EU-eroäänestyksen alla, kirjoitettiinkin sitten EU:n vastustajien valheista. “Etenkin Brexit-leiri on värittänyt totuutta omiin tarkoituksiinsa.” (Niin myös HS-leiri, päivittäin.)

Ka­tin­kon­tit. Vi­ral­li­suus on­kin pelk­kää naa­mioin­tia, ja lä­pys­kä osoit­tau­tuu EU-eroa aja­van Vo­te Lea­ve -kam­pan­jan mai­nok­sek­si.

Mai­nok­sen fak­tat­kin jät­tä­vät toi­vo­mi­sen va­raa.

Mai­nos ker­too, et­tä Bri­tan­nian EU-jä­sen­mak­su on 19 mil­jar­dia pun­taa vuo­des­sa, ja täl­lä ra­ken­tai­si sai­raa­lan vii­kos­sa. Kyl­lä, mut­ta Bri­tan­nian net­to­mak­su EU:lle jää vain puo­leen.

Väite Leave-leirin valehtelusta on hyvin röyhkeä, koska Stay-puolella mentiin niin paljon pidemmälle – kuten menee EU:kin mainostaessaan itseään meille eurokansalaisille omia verorahojamme käyttäen. Jos Leave-puoli antoikin vähän epätäydellisen kuvan EU-jäsenyyden kuluista, Stay-puoli jättää kokonaan mainitsematta, että EU:lle mitään maksetaankaan. He muistuttavat, kuinka paljon tukia Brysselistä virtaa esimerkiksi brittimaanviljelijöille. Ei se mitään, että jäsenmaksut ovat tuplasti suuremmat kuin mitä EU:sta saadaan.

17.6.2016 uutisoitiin Timo Soinin tekemättä jättämisistä brittiläisen kansanedustajan Jo Coxin murhan jälkeen.

Lopulta Soini kommentoi asiaa perjantaina iltapäivällä vastauksena toimittajien kysymykseen.

“Se on karmea väkivallanteko. Riippumatta siitä, mikä motiivi on, mikään ei oikeuta tuollaista väkivaltaa”, Soini sanoi.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Soinilla on varmasti ollut kiire. Kiirettä lienee muidenkin maiden ulkoministereillä. Soinin blogin perusteella ulkoministerillä kyllä riittää aikaa nettikirjoitteluun lähes päivittäin.

Murhattu Jo Cox edusti labour-puoluetta. Hän oli vasemmistolainen, kannatti EU:ta ja puolusti monikulttuurisuutta. Hän siis edusti kaikkea sitä, mitä Soini vastustaa.

Toivottavasti se ei ollut syy Soinin vaikenemiseen.

Nyt vittu oikeesti. Meneekö johonkuhun täydestä toimittajan vihjailu uutisen kainalojutussa? Luultavasti menee, Helsingin punavihreässä kuplassa. Toimittajalla saattaa itselläänkin olla hyvin mielenkiintoinen, siis sairas mutta mielenkiintoinen, käsitys Timo Soinin hirviömäisyydestä.

Aiemmin mainittuun pinnalliseen analyysiin sisältyy vaatimus irtisanoutumisista ja kaiken maailman julkisista julistuksista. On myös mielenkiintoista havaita, miten julistuksia vaaditaan toisilta tahoilta hanakammin kuin toisilta. Jos ulkoministerimme olisi ollut Pekka Haavisto, ei Hesarin toimittaja olisi edes tullut ajatelleeksi tarkistaa ulkoministeriön Twitter-tiliä. Tämä kertoo epäreilusta ennakkoasennoitumisesta Soinia kohtaan.

Todellisuudessa Soini lähetti suruvalittelut. Ne vain menivät perinteiseen malliin kirjeitse eikä Twitterissä.

19.6.2016 kerrottiin lisää Jo Coxin kuolemasta ja tulevasta EU-kansanäänestyksestä.

Brittimedian mukaan miehellä olisi yhteyksiä äärioikeistolaisiin ja -nationalistisiin ryhmittymiin sekä uusnatseihin.

Ainakin hänellä oli yhteyksiä mielenterveyden häiriöihin, mutta ei nyt viitsitä mainita niitä tässä.

Kampanjoinnille on ollut tähän asti tyypillistä vastakkainasettelu ja repivyys. Osa Brexit-leiriä on myös vääristellyt totuutta ja ratsastanut muukalaisvihalla.

Oi sitä toiston voimaa! “Kaikki EU-vastaiset eivät vääristele totuutta, mutta kaikki totuuden vääristelijät ovat EU-vastaisia” Helsingin Sanomain kirjoittelussa.

Toisto jatkui tulevina päivinä vaivihkaa muiden artikkeleiden sivuhuomautuksina, esimerkiksi 27.6.: “kuten Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä osoitti, faktat eivät riitä mielipiteen kääntämiseen”. Kun aikaa oli kulunut riittävästi ja lukijakunnan asenteita oli tarpeeksi jalostettu, “totuus” muuttui vieläkin tylymmäksi: “brexit-leirin kampanjointia leimaisivat (sic) puolitotuudet ja äänestäjien pelottelu” (14.7.2016).

Detail | Filippo Minelli

24.6.2016 helvetti pääsi irti elitistien kuplassa.

Äänestys, jonka jälkeen Britannia on heikompi

Britannian pääministerin David Cameronin uhkapeli päättyi omaan ja maansa tappioon.

Britannia on EU-kansanäänestyksensä jälkeen entistä heikompi ja pirstoutuneempi maa. Äänestys ei pelkästään paljastanut piileviä pirstoumia vaan myös kasvatti niitä.

Jäsenyyden katkaisemista kannattaneen Brexit-lerin voitto tarkoittaa sitä, että jos Britannia tosiaan eroaa unionista, se heikentää omaa taloudellista ja poliittista asemaansa.

Pääkirjoituksessa tietysti pitääkin ottaa kantaa. Lukijan on vain hyvä tiedostaa, mitä arvomaailmaa hänen päälleen sen kautta vyörytetään.

Pääkirjoituksen analyysi on kyllä nolo huti. Kuten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, suomalaiset mediat eivät kykene edes lähes kertomaan, miksi EU-eroa haluttiin.

27.6.2016 oli pääkirjoitustoimittajalla hieman eri ääni kellossa – otsikosta päätellen.

EU sai varoituksen, jota sen on kuultava

Mutta ratkaisuksi Hesari tarjoaakin EU:n päätösvallan lisäämistä!

Ongelmat eivät olleet unionin aiheuttamia. Ne olivat päinvastoin sellaisia, joiden ratkaiseminen olisi sujunut paremmin nimenomaan ylikansallisin päätöksin.

Jotkut lukevat tällaista euroeliittiä pönkittävää paatosta päivästä toiseen ja ottavat sen totuutena.

3.7.2016 Hesari puolusteli EU-elitismiä jälleen vallan röyhkeästi tavallisen kansalaisen näkövinkkelistä:

EU:ssa on 25 viime vuoden aikana uusittu kolme kansanäänestystä. Sen takia unionia haukutaan epädemokraattiseksi, mutta ehkä syytökset ovatkin turhan kärkkäitä.

On kekseliästä määritellä demokratia uudelleen kulloisenkin tarkoitusperän mukaan.

 

Loppukaneetti

Poikkeus vahvistaa säännön?

1.7.2016 tapahtui ihme ja HS:n toimittaja kovisteli vihervassaripoliitikko Outi Alanko-Kahiluotoa twiitistä, jossa tämä vihjasi Soinin olevan maanpetturi. “Oletko tietoinen siitä, ettei Soinin vierailu Englannissa täytä maanpetoksen juridisia tuntomerkkejä?”

Se, että tätä lukiessa hämmästyy, kertoo miten yksipuoliseen toimitukselliseen linjaan sitä lukijana joutuu tottumaan.

Toissapäivänä uutisoitiin, että Turkin hallitus sulkee kymmeniä tiedotusvälineitä. Toinen uutinen oli, että kotimaassa poliisi vaatii MV-lehteä suljettavaksi. (Eilen MV-lehti näytti 404:ää, mutta se ei liittynytkään viranomaisten toimiin, sillä tänään sivusto on taas ylhäällä.)

Minua kyllä ahdistaa enemmän lukiessani HS-lehteä kuin lukiessani MV-lehteä. MV-lehteä koskien sentään uskon, että lukijat suhtautuvat lukemaansa kriittisesti eivätkä ota kaikkea lähtökohtaisesti totuudenmukaisena tiedonvälityksenä.


Kirkon virallinen linja?

YLE uutisoi hiljattain Kankaanpään seurakunnasta, missä pappisoikeudet menettänyttä konservatiivipappia on yritetty vielä pitää mukana seurakunnan toiminnassa piispaa uhmaten. Piispa Kaarlo Kallialan puuttumisen johdosta hänen saarnakeikkansa kuitenkin peruttiin. YLE kirjoittaa:

Kankaanpään seurakunnassa on pitkään väännetty peistä naispappeutta arvostelevien konservatiivien ja kirkon virallista linjaa edustavien välillä.

Cleric with Ceremonial Cape Displaying Manuscript Paintings at the Monastery of Na’akuto La’ab | AlanTässä toimittaja puhuu kirkon virallisesta linjasta, mutta ei se virallisesti sitä ole. On todettu, että naispappeuden torjuminen ei ole ev.lut. kirkon linjan mukaan harhaoppi (toisin sanoen ev.lut. kirkko ei ollut harhaoppinen koko olemassaolonsa aikaa vuoteen 1986 asti). Toiseksi naispappeutta hyväksyttäessä vuonna 1986 päätettiin, että jatkossakin naispappeuden vastustajilla olisi vapaus toimia kirkossa.

Tuolloin varmasti liberaalit ajattelivat, että naispappeuden vastustus katoaisi vähitellen itsestään. Näinhän ei kuitenkaan käynyt, mutta naispappeutta vastustavilla papeilla ei enää liene mahdollisuutta työskennellä vakaumuksensa mukaisesti juuri missään seurakunnassa. Naispappeuden vastustajaa ei myöskään vihitä papiksi, vaikka vuonna 1986 nimenomaisesti päätettiin, että vastustajat kelpaisivat jatkossakin papeiksi.

Piispa Irja Askola toivoi äskettäin, että avioliittolain myötä löydettäisiin kirkossa “kompromissi”. Voidaan ennustaa, että tämä kompromissi tarkoittaa aluksi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen sallimista sitä haluaville ja lopulta vähä vähältä kristillistä avioliittokäsitystä kannattavien pappien toimintamahdollisuuksien kapenemista.

Näillä kompromisseillaan kirkko miellyttää kristinuskosta vieraantuneita massoja, mutta eipä näiden vieraantuneiden lojaliteetti pitkälle kanna. Enkä voi olla kyseenalaistamatta, mitä väliä kirkkoon sitoutuneella jäsenmäärällä edes on, jollei itse kirkko ole sitoutunut mihinkään.


%d bloggers like this: