Miksi minusta tuli lääkäri?

Koska moraalisesti superiorisena yli-ihmisenä haluan auttaa ihmisiä.

Okei, tuo virallinen Totuus™ ei mene täydestä kenellekään. Ammatinvalintani oli varmaankin osin pragmaattinen, osin lapsellinen ja osin hyvinkin henkilökohtaisten tekijöiden sävyttämä prosessi. Saa nähdä, paljonko siitä tohdin paljastaa blogissani…

Äidin & isän mieleen on jäänyt, kun kerran mummilassa ollessamme (n. 4–5 kk:n iässä) olin kiukkuinen eikä mikään tepsinyt itkeskelyyni. TV:stä tuli tuolloin arkkiatri Arvo Ylpöstä ohjelma, ja vanhempani pistivät minut katsomaan sitä. Ja yllätys: olin hiljaa koko ajan ja katselin herkeämättä!

(Äitini merkintä vauvakirjassani.)

Lapsena minulla oli lukuisia ammattihaaveita. Ekaluokkalaisena halusin hirveästi opettajaksi. Opettajat uumoilivat, että minusta tulisi hajamielinen professori. Myös toimittajan tai muun media-ammattilaisen ura kiinnosti. Sekä lääkärin. Kerran sainkin lahjaksi mummilta lääkärintakin, jonka hän loihti enoni hammasteknikko-opintojen aikaisesta työtakista, ja äidiltä instrumentit.

Lapsuuden haaveammattien yhteys myöhempään elämään on tietenkin lievästi sanoen hatara. Yhdeksänvuotiaana tulevaisuudensuunnitelmaani yhdistyi kuitenkin aimo tujaus konkretiaa, kun olin sairaalahoidossa. Ei siellä tietysti hirveästi lääkäreitä näkynyt, mutta kovin mukavia lastenkirurgit olivat silloin harvoin kun he tulivat jututtamaan.

Katselin myös aika nuorelta iältä sairaalasarjoja, etenkin Teho-osastoa, joka on tietääkseni ollut aikoinaan lääkisläisten suosikkisarja realisminsa takia. Ehkä isorokkoepidemia ja helikopterin syöksy katolta nyt eivät ole niitä kaikkein arkisimpia tapahtumia tyypillisellä päivystyspoliklinikalla, mutta kaikki häslääminen potilaan ympärillä, intuboiminen ja defibrilloiminen, oli siistiä! Teho-osaston muistot varmasti vaikuttivat siihen, että tositoimiin pääseminen sisätautijaksolla (sähköinen rytminsiirto) ja anestesiologian jaksolla (intubaatio) olivat niin järisyttäviä kokemuksia. En ehkä enää ikinä pääse (/joudu) intuboimaan potilasta, mutta vaalin anen jakson muistoja mielessäni loppuelämäni. Teho-osastossa lääkärit olivat arjen sankareita, joilla oli myös mielenkiintoinen yksityiselämä. Ainakin vitsillä lääkisläiset ovat monesti naureskelleet, että kyllähän se Teho-osasto oli se todellinen syy tähän ammatinvalintaan.

Teho-osastolla ei kuitenkaan aina oltu niin tiukkapipoisia.

Sain katsella lapsena ja nuorena vierestä pitkäaikaistyöttömän äitini kamppailua työn etsinnän ja raha-asioiden kanssa. Lääkärien työtilanteen ja palkkauksen selvittely yläasteikäisenä antoi pontta ammatinvalinta-ajatuksilleni. Lääketiede eroaa useimmista akateemisista oppialoista siinä, että se valmistaa selkeästi ammattiin. Taloudellisten tekijöiden vaikutus ammatinvalintaan on varmasti vältelty ja vähätelty aihe lääkärien keskuudessa. Palatkaa vain tämän blogimerkinnän ensimmäiseen lauseeseen.

Olen perinyt kielellisen lahjakkuuden äidiltäni ja matemaattisen isältäni. En tiedä, mistä olen perinyt opiskeluintoni ja numeroholismini. Olin matemaattispainotteisella luokalla yläasteella ja matematiikka–tekniikka-linjalla lukiossa. Kemiasta en ollut ollenkaan kiinnostunut, mutta matematiikkaa, biologiaa ja fysiikkaa luin paljon ja niissä menestyin. Koulumenestys vaikutti myös urasuunnitelmiini. Olisin voinut ajatella matemaattisten aineiden aineenopettajan uraa – aloitinkin matematiikan opinnot, kun en päässyt ensi hakemalta lääkikseen – mutta selkeästi kiinnostavampaa oli useita perustieteitä yhdistävä soveltava tiede, lääketiede.

Yhteisen hyvän näkökulmasta lääkärin ammatti oli selkeä keino löytää lähimmäisiä hyödyttävä paikka yhteiskunnasta ja valjastaa omat mielenkiinnot ja lahjat hyötykäyttöön. Ammatin yleinen arvostus ei ainakaan vähentänyt intoani hakeutua siihen.

En tunne suvustani (tai muutenkaan aikaisemmasta lähipiiristäni) lääkäreitä (olen tosin kuullut erään kollegan opiskelleen samaan aikaan sukunimeäni kantaneen lääketieteilijän kanssa, joten en voi väittää olevani sukuni ensimmäinen lääkäri). “Sukurasitetta” ei siis ollut toisin kuin hyvin monella lääkärin uralle lähtevällä. Perheessäni ei ole muutenkaan mainittavasti akateemisia ammatteja, isoäitini nyt on ammatiltaan luokanopettaja.

Lääkärin ammattia sanotaan kutsumusammatiksi. Olen iloinen, etteivät ainakaan meidän maassamme opiskelun kalleus tai järisyttävän suuri palkkaus ole syrjäyttäneet kutsumusta lääkäriksi ryhtymisen keskeisenä syynä. Lukuisat yllä mainitut seikat huomioon ottaen olen joskus epäillyt, onko minulla mitään kutsumusta. Mikä se kutsumus edes on? Varsin tyydyttäviä vastauksia olen kuitenkin saanut kristillisestä maailmankatsomuksesta, jota olen viime vuosina omaksunut. Luterilaisuus opettaa, että kutsumuksen saaminen ei välttämättä ole mikään järisyttävä ilmestys, mutta Jumala antaa meille – monesti hienovaraisesti – erilaisia mielenkiinnon kohteita, jotta löydämme oman paikkamme yhteiskunnan jäseninä ja voimme palvella toisiamme. Liki kaikki ammatit ovat siis tämän katsantokannan mukaan kutsumusammatteja (ja myös esim. vanhemmuus on kutsumus). Me yksinkertaisesti olemme yhteiskunnassa siinä paikassa ja roolissa, jossa meidän on tarkoitettukin olevan.

Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle tehtävän. Tätä Jumalan meille uskomaa tehtävää nimitetään kutsumukseksi. Kutsumuksen uskollisella suorittamisella palvelemme Jumalaa ja lähimmäisiämme.

(Kristinoppi 7:88)

Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen.

(Lääkärinvalan alusta)

Tämä blogimerkintäni liittyy kollegani tri Krabolan aloittamaan blogihaasteeseen, jossa lääkäriksi ryhtyneiltä kerätään tilastoa ammatinvalintansa syistä. Mitkäs seuraavista sopivat sitten hyvin minun tapaukseeni?

  1. Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
  2. Koska olen Jumalasta seuraavana.
  3. Tämä on kutsumusammatti.
  4. Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
  5. En keksinyt muutakaan.
  6. Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
  7. Äiti käski.
  8. Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
  9. Haluan Nobel-palkinnon.
  10. Ammatti siinä kuin muutkin.

Vaihtoehdoista 1.–2. valitsin vain ykkösen, koska blogimerkintäni alku on yliampuva.


2 responses to “Miksi minusta tuli lääkäri?

  • Fagerholm

    Hyvä, ettet aloittanut heti vitsillä. Tyylikästä aloittaa huumori vasta toisesta kappaleesta eteenpäin. Mutta tekstissä olisi voinut olla enemmänkin asiasisältöä kuin vain ensimmäinen lause! Nythän tämä oli kuin Spede Pasasen showsta. Tsemiä!

  • Hukka

    Sanavalinnoista huokuu syvä rakkaus aihetta kohtaan. Kirjoitusasusta paistaa blogin olevan tarkoitettu alan ihmisille. Ehkä tästä syystä kaikki vitsit eivät minulle auenneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: