Blogi täyttänyt 9 vuotta

Mielestäni Krooninen äly -blogini on elävä osoitus pitkäjänteisestä luonteestani. Niin monen aktiivisuus vain hiipuu ja blogit kuolevat. Ne muutamat blogit, joita oman blogini alkuaikoina (MSN Spaces -palvelussa) seurasin, ovat jo vuosia sitten joutuneet bittiavaruuden unholaan.

Blogini syntymäpäivä oli 7. helmikuuta. Olen yleensä vuosittain käynyt läpi menneen vuoden satoa, mutta 2013 olen näköjään unohtanut; edellinen vuosipäivämerkintä on vuodelta 2012. Otetaanpa sieltä taulukko blogimerkintöjen määrästä ja täydennetään sitä kahden viime vuoden tiedoilla:

  merkintöjä (/kk keskimäärin) muutos edellisvuoteen
2005—2006 145 (~12,1)  
2006—2007 63 (5,25) −82
2007—2008 57 (4,75) −6
2008—2009 23 (~1,9) −34
2009—2010 24 (2) +1
2010—2011 25 (~2,1) +1
2011—2012 33 (2,75) +8
2012—2013 24 (2) −9
2013—2014 48 (4) +24

Viimevuotinen blogimerkintöjen määrä on siis ollut suurin sitten vuoden 2007(—8). Syy on selvä: osallistuin NaBloPoMo-tempaukseen ja kirjoitin merkinnän päivittäin marraskuussa. Jos en olisi tätä tehnyt vaan olisin tehnyt vain saman määrän merkintöjä kuin muina kuukausina keskimäärin, tuloksena olisi ollut vähätuotoksisin vuosi ikinä. Olen myös ihan tyytyväinen moniin marraskuussa syntyneistä teksteistäni. Kiitos, NaBloPoMo!

P.S.: Tietoa henkilökohtaisesta elämästäni: tänään oli viimeinen opiskelupäiväni lääketieteellisessä! Saan tutkintotodistuksen maaliskuun lopulla. Meillä oli mukava seminaari, jossa käsittelimme opiskelijoiden kokemuksia käytännön työstä. Nyt ei muuten poikkeuksellisesti läsnäololista kiertänyt luentosalissa! :O Meihin luotettiin ekaa kertaa kuuteen vuoteen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: