Polttoaineenkulutus, toinen vuosi

Paljonkos löpöä Peugeot 306:ni (vuoden 2000 sedan 1,8 litran moottorilla) on mahtanut hörppäillä viimeisen vuoden aikana? Olen tehnyt aiheesta samanlaiset tai jos mahdollista vielä hienommat kuvaajat kuin viime vuonna. Näistä kuvaajista näkee myös edellisen vuoden.

bensankulutus14

Kukin pylväs on tankilla käydessä mitattu bensankulutus edellisestä tankkauskerrasta lähtien. Havaintoja:

  1. Olen tankannut harvemmin kuin 2012. Kesällä ajelin selvästi vähemmän, olin enemmän kesätyöpaikkakunnalla.
  2. Matalin bensankulutus oli vuonna 2013 suunnilleen saman verran (5,97 l/100 km)kuin vuoden 2012 matalin lukema (5,90 l/100 km).
  3. Matalin bensankulutus oli 17.8. tapahtuneeseen tankkaukseen tultaessa. Sitä edeltävästi olikin varmasti ollut enemmän maantieajoa kuin ennen muita kesän tankkauskertoja keskimäärin.
  4. Korkeimmat kulutuslukemat sijoittuvat talviaikaan ja vastaavat vuoden 2012 kevättalven korkeaa lukemaa. Tuolloin ollut kyseessä pääasiassa kaupunkiajo.
  5. Menneen talven matalammissa kulutuksissa on kyse siitä, että kävin toisella paikkakunnalla töissä ja piipahdin muuten eräällä vieraalla paikkakunnalla; paljon maantieajoa siis. Talvikelillä ja -renkailla ei tietenkään päästä yhtä mataliin lukemiin kuin parhaimmillaan kesällä.

Kurkataan sitten vielä bensan hinnan kehitystä:

bensanhinta14

Ihme kyllä 98E5:n hinta on pysynyt vakaana, ehkä jopa vähän laskenut. Tänään näin sitä myytävän 1,619 euron litrahintaan! Kyllä autoilijan nyt kelpaa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: