Umpilisäketulehdukseni koko stoori

Vuonna 2009 sain nk. umpisuolentulehduksen. Kirjoitin asiasta tuoreeltaan, mutta jätin monta “herkullista” yksityiskohtaa mainitsematta. Ne kertovat esim. piheydestäni ja saattavat viihdyttää Sinua, blogini lukija, joten käydäänpä asiat läpi.

Olin siis ollut koko kesän Tukholmassa töissä. 1. elokuuta olin ollut iltavuorossa vanhainkodin hoitoapulaisena ja syönyt siellä vanhuksilta yli jäänyttä kanaa. Kotiin mennessäni tunsin pientä pistelyä vatsassa, vähän kuin silloin kun on juonut paljon vahvaa kahvia. Pian kipu kuitenkin voimistui niin, etten pystynyt nukkumaan. Ajattelin, että vatsa ei jostain syystä toiminut kunnolla.

Tein kuten kuka tahansa suomalainen olisi tehnyt: kokeilin, auttaisiko alkoholi vaivaan. Olin saanut Bailey’s-pullon Tukholmassa käyneiltä kavereiltani Jokelta, Ilonalta (nimet muutettu) ja eräältä kolmannelta. Otin ihan vähän vain, tyyliin yhden korkillisen, ja olo oli sen verran etovakin etten halunnutkaan enempää. Eikä auttanut.

Kesäkämpässäni oli postin mukana tullut tiedote terveyspalveluista ja siinä Vårdguidenin puhelinnumero. Soitin sinne sitten, olisiko kello ollut jotain neljän ja viiden välillä aamuyöllä. Puhuin tietysti ruotsia. Kerroin, että vatsani on tosi kipeä, ja pohdin kärsisinkö ummetuksesta. Tähän pohdintaani Vårdguidenin nainen langan toisessa päässä kommentoi äänensävyllä, joka on ikuisesti syöpynyt mieleeni: “Hej hallå!” (‘hei haloo!’). Ääääh, se oli niin ärsyttävä äänensävy. Nainen oli ensireaktionaan tyrmistynyt, että soittelen hänelle ummetusvaivasta. Selitin haluavani tietää, olisiko jossain lähellä päivystävää apteekkia että voisin hakea lääkettä. Hetken mietittyään ja kyseltyään nainen kuitenkin totesi, että minun olisi järkevää käydä päivystyksessä, koska saatoin kärsiä jostain muusta kuin ummetuksesta (oikeassa oli). Kysyin, pääsisikö kodiltani julkisilla kulkuneuvoilla sairaalalle, mutta siihen hän ei osannut sanoa. Pitihän minun kokeilla, saisinko kaikki tarvitsemani tiedot kätevästi puhelimessa kysymällä. Olisi se nainen voinut näpytellä määränpääni paikallisliikenteen sivuille ja katsoa…

Katsoin sitten itse kartasta, että voisin mennä metrolla paikkaan X ja kävellä sieltä – matkaa olisi “vain” pari kilometriä. Hitto kuinka sain kärsiä säästäväisyydestäni!

Nyt rupesin jäljittämään, mikä se paikka X oli. Ei niin helppoa neljän vuoden jälkeen… No nyt karttoja katseltuani tuntuisi siltä että matkustin metrolla Västra Skogenin asemalle (heti metrosta astuttuani oksensin roskikseen), minkä jälkeen hortoilin jollain kerrostaloalueella. Siellä ehkä kolme vähän nuhjuisen näköistä keski-ikäistä henkilöä istui kerrostalon pihalla tupakalla. Kysyin, missä suunnassa sairaala on. He vastasivat, että se olisi liian kaukana jotta sinne voisi kävellä. Näkivät selvästi minun olevan huonossa kunnossa, tarjosivat kyytiä. Vaikka olin kuinka pihi, en huolinut kyytiä koska he olivat vähän epämääräisen oloista sakkia ja ties vaikka olisivat ottaneet viinaa. (Minäkin olin ehkä epämääräisen oloinen, yksi porukasta kysyi “ethän vain ole käyttänyt huumeita?”)

Hortoilin vähän lisää ja lopulta menin istumaan erään risteyksen luo. Pysäytin taksin, mutta Tukholmassa ei selvästikään ole tapana pysäyttää takseja sillä tavoin kuin elokuvien New Yorkissa; kuski ei suostunut ottamaan minua kyytiin eikä edes tilaamaan minulle taksia, vaan käski minun soittaa taksikeskukseen ja tilata taksi. Hitto vie, kännykässäni oli suomalainen liittymä, joten puhelu meni kalliisti Suomen kautta!Jouduin kaiken lisäksi odottamaan, että toinen taksi ajaisi ohi, jotta sain taksin puhelinnumeron luettua auton kyljestä! Aika tuskaista odotella toista taksia vatsa saakelin kipeänä.

Google-katunäkymä

Huom. Google-katunäkymän kuvan ottoaika: elokuu 2009! Eli juuri se aika kun olin tuolla! Mikä yhteensattuma! En ole ihan 100-prosenttisen varma tuosta paikasta, en muistanut että risteyksessä oli liikennevalot.

Taksikeskukseen soittaessani kerroin sitten, minkä teiden risteyksessä olin. Tämä ei kuitenkaan kelvannut taksikeskukselle, vaan minua pyydettiin kertomaan kadunnimi ja tontin numero! Hiton avutonta väkeä. Onneksi tukholmalaisissa kadunnimikylteissä lukee myös korttelissa olevien talojen/tonttien numerot, joten sain tiedon kyltistä. Järkyttävän vaikeaksi kaikki oli kyllä tehty, se oli kuin pahaa unta.

Taksi haki minut ja vei pankkiautomaatille. Rahan nostaminen harmitti, koska suomalaisella Visa Electronilla nostamisesta meni maksu. Sitten päivystykseen. Oksensin heti päivystyksen vessassa. Maksoin luukulle kortillani jonkin poliklinikkamaksun. Kello oli ehkä jotain kuuden ja seitsemän välillä kun minut pyydettiin sisälle odotustilasta. Annoin virtsanäytteen. Tutkimisen ja haastattelun perusteella lääkäri sanoi, että minulla oli vatsatulehdus. Lähetti kotiin, käski juomaan paljon nesteitä.

Nyheter24 | Anders Wiklund /Scanpix

Tästä ovesta kai menin sisään päivystykseen.

Menin kotiin bussilla, josta piti poistua reippaasti ojaan oksentamaan, ja sitten vaihdoin metroon. Muutamia tunteja kärvistelin kämpillä, mutta kun vaiva jatkui tosi pahana ja kipu siirtyi McBurneyn pisteen tienoille, päädyin hakeutumaan uudelleen sairaalaan. Tällä kertaa tilasin suosiolla taksin kodin eteen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: