Kristillinen rock

Olen viime kuukausina tutustunut uuteen musiikin tyylilajiin, kristilliseen rockiin (tai muutenkin kristilliseen nykymusiikkiin). Oikeastaan kyseessä ei ole genre samassa mielessä kuin vaikka progressiivinen rock tai poprock, vaan tämä luokittelu perustuu musiikin kristillisiin teemoihin – tai joskus ehkä pelkästään esittäjänsä vakaumukseen. Äänimaailmojensa puolesta kristillinen rock jakautuu tietysti kaikkiin rockin alagenreihin.

Kristilliseen rockiin minut on tutustuttanut pääasiassa wisconsinilainen 97X-radiokanava, joka kuuluu netissäkin. Se soittaa sopuisassa sekamelskassa independent-yhtyeiden (joista monet ovat yllättävän hyviä, esim. I Anthem), kristillisen rockin suursuosikkien kuten Thousand Foot Krutchin ja Spokenin sekä mainstream-hittikanavienkin soittolistoilla kuuluvien artistien kuten Owl Cityn musiikkia.

Kaikki 97X:n soittamat artistit eivät itse identifioi musiikkiaan kristilliseksi, esimerkiksi Anberlin, jonka solisti Stephen Christian (nomen est omen) ja rumpali Nathan Young ovat ihmetelleet miten musiikki voisi olla “kristittyä” ja todenneet, että omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan huolimatta he eivät muusikkoina ole “saarnaajia”.

Owl City -projektin Adam Young on – tämä kävi kristilliseen musiikkiin tutustuessani ilmi – harras kristitty, mikä selittää Owl Cityn paikan 97X:n soittolistalla.

Kristillinen rock kuulostaa yllättävän hyvältä vähäiseen mediahuomioonsa nähden. Sanoituksia on hienovaraisten vihjeiden ja vertauskuvien runoudesta eksplisiittiseen ylistykseen, laidasta laitaan, ja ne hienovaraisemmat sopisivat kyllä mainstream-levitykseen ilman syytöksiä uskonnon tyrkyttämisestä. No, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun havaitsen suurten levy-yhtiöiden ulkopuolella olevan kuuntelemisen arvoista musiikkia. Hyvä, etteivät nämä yhtyeet ole myyneet sieluaan suurille firmoille. Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena voisin mainita Chick-julkaisujen fundamentalistisen kristillisen traktaatin, jossa opetetaan, että kaikki rock, myös kristillinen sellainen, johtaa helvettiin. Kuuntele omalla vastuulla!😉

(Suomalaisittain tätä genreä kuulee esimerkiksi Nuotta-taajuudella, myös netissä.)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: