Vihapuhe

ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, muukalaisviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen

– vihapuheen määritelmä Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan

“Vihapuhe” on jälleen yksi leimakirves tai hihasta vedettävä ässä, jolla väittelyn vastapuolta kohtaan hyökätään (todennäköisesti tilanteessa, jossa vastapuoli on ottanut puheeksi niin vaikean asian, ettei keskustelijalla ole muuta tapaa vastata tälle).

Vihapuhe- ja rasismikortit tuntuisivat molemmat olevan sellaisia, etteivät niiden käyttäjät koskaan tunnista kyseistä ominaisuutta itsessään. Jotkut ihmiset vain ovat lähtökohtaisesti salonkikelpoisia eikä heidän puheissaan voi olla moitittavaa. Toiset taas ovat itsestään selvästi vihapuhujia ja rasisteja, eikä enää ole tarvetta perustella sellaista väitettä viittaamalla siihen, mitä tällainen ihminen on todella sanonut.

Hyvä esimerkki kaksinaismoraalista on yliopistoni dosentti Päivikki Antolan kirjoitus Aamulehden pääkirjoitussivulla tänään. Hän kirjoittaa vihapuheesta.

Suomalaiset eivät vihaa vain maahanmuuttajia, homoja, muslimeja ja ruotsinkielisiä, vaan myös juoppoja, pummeja, narkkareita, koiranulkoiluttajia, polkupyöräilijöitä, koulukiusaajia, taiteilijoita, rikkaita, lihavia, laihoja, naapureita, julkkiksia, autolla kaahaajia, liikennevaloissa hidastelijoita – ja tuoreeltaan myös tupakanostajia.

Tietenkään Antola ei tarkoita, että kaikki suomalaiset vihaisivat mainittuja ihmisryhmiä. Jos Jussi Halla-aho olisi kirjoittanut vastaavan virkkeen siitä, mitä muslimit vihaavat, olisivat toimittajat ja poliittiset vastustajat jostain syystä tulkinneet tätä toisella lailla.

Presidenttiehdokas Eva Biaudet sanoi eilen vaaliväittelyssä, että perussuomalaisten pitäisi sanoutua irti rasismista selkeästi osoittamalla se esim. valiokuntien nimityksissä. Halla-aho on hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Biaudet’n puheesta jäi vähän epäselväksi, kuvitteleeko hän, että Halla-aho olisi tuomittu oikeudessa rasismista. Halla-ahohan on todellisuudessa siitä harvinainen poliitikko, että hänen koko bloginsa on tutkittu esitutkinnassa ja oikeusistuimessa eikä siitä löydetty kiihottamista kansanryhmää vastaan. Biaudet on kuitenkin arvattavasti Hufvudstadsbladetin lukija, mikä lehti on virheellisesti väittänyt, että Halla-aho olisi tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (ehkä se on tuntunut toimittajan mielestä itsestäänselvyydeltä, kun Halla-aho nyt vain on niin kamala rasisti).

Itseään kaikkein suvaitsevaisimpina pitävät tuntuvat syyllistyvän eniten vihanlietsontaan. Olen lukenut blogeja, joissa oikein kerätään vihaenergiaa niitä kohtaan, jotka nähdään suvaitsevaisuuden vastustajina. Mainitsenpa vain, että tämä tuntuu väärältä, vaikka asia ei varmasti miksikään muutu.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: