Ari Ahola: Aristos

Kirjailija Ari Aholaa kehutaan Tammen nettisivulla: “Ahola on kerännyt kiitosta ennen kaikkea taitavana tarinankertojana ja miehen sielunelämän kuvaajana.” Aristos-romaanin viimein luettuani voin minäkin kehaista kirjailijaa, sillä hänen romaaninsa henkilöhahmot on luotu taitavasti, he ovat yksilöitä, joilla jokaisella on historia ja päämääriä.

Romaani sijoittuu antiikin Kreikkaan 600-luvulle eKr., ja sen päähenkilö on nousukasperheen poika Aristos. Nimi tarkoittaa ‘parasta’ tai ‘jalointa’ ja on enne, sillä Aristos on älykäs ja sopeutumiskykyinen ja onnistuu hankkeissaan. Lujaluonteisuudessaan, hyveellisyydessään ja ruumiillisessakin taistelutaidossaan hän on tarinan sankari sanan varsinaisessa merkityksessä.

Luin kirjan erittäin hitaaseen tahtiin, ja se odotti joskus hyllyssä monia viikkojakin, että jatkaisin lukemista. Tämä valitettavasti vaikeutti tarinan seuraamista, joka olisi ollut muutenkin haastavaa, koska teksti ei etene ihan kokonaan aikajärjestyksessä. Tyylikeinona on poukkoilua ajanhetkestä toiseen, eikä kertoja alusta ajallisia poikkeamia millään tavalla. Toinen haaste tarinan seuraamisessa on, että se vilisee henkilöhahmojen nimiä. Niistä ei meinaa pysyä perillä.

Seikkailua tarinassa kyllä piisaa. Aristos kuuluu Korintissa asuvaan “maahanmuuttajaperheeseen” (metoikkiperheeseen), jonka elinkeinona on kivilouhos. Aristos ei kuitenkaan tahdo seurata isänsä jalanjäljissä, vaan menee merimieheksi, mukaan metoikki Solomoksen hämäräperäisiin bisneksiin. Sitten hän palvelee pomoaan Solomosta, mutta hänen toimintaansa ohjaavat myös omat tarkoitusperät.

Tarinan loppu ei ehkä ole kaikkien kannalta onnellinen, mutta eipä inhimillinen elämäkään. Välillä tarinasta aistii historian siipien havinaa. Historiallisten romaanien ystävä ei varmaan pety tähän kirjaan.

Aristos


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: