Tentti ja kesätyö

Tentti menee läpi rimaa hipoen. Alaraajan lihasten nimeäminen kuvaan tuntui menneen yllättäen tosi hyvin (kunhan ne nyt kanssa menivät oikein!), mutta edelliseltä "Aineenvaihdunta"-jaksolta ei selvästikään ollut jäänyt mitään pitkäkestoiseen muistiin. Kymmenen pisteen tehtävä ATP:n aerobisesta tuotannosta olisi oikeastaan pitänyt pystyä vastaamaan Galenos-tiedoilla, mutta eihän siitä mitään tullut!

Valitettavasti en myöskään ollut kunnolla lukenut luentokalvoja luennolta, jolla kerrottiin luun uusiutumisesta. Siispä en tiennyt oikein mitään esimerkiksi kalluksen komponenteista.

Ihan perusasiaa oli eri lihaskudosten eroavaisuus. Myös oikein/väärin-väittämistä lienen keräillyt ihan kunnolla pisteitä.

Sitten kesätyöasiaa. Yritin lopputalvesta hakeutua mahdollisimman moneen kesätyöhön, jotta edes jossain tärppäisi. Lähinnä toivoin "omaan alaan" liittyvää työtä, siis sairaalahommia tms. Uskaltauduin myös Särkänniemen työhaastatteluun ekaa kertaa. Viimeksi olin ollut työhaastattelussa yli vuotta aiemmin, syksyllä 2007, kun hain galluptöihin. Haastattelu ei ollut mikään malliesimerkki, takeltelin vähän ja artikulaatiossani olisi ollut toivomisen varaa. Jokunen kysymys oli lisäksi niin vaikea, etten saanut vastattua mitään järkevää.

Särkänniemeltä tuli "valitettavasti et saa nyt töitä" -lappu, sairaanhoitopiiri taas ilmoittaa opiskelijoille sairaalatöistä vasta viime tipassa, kun ensin mahdollisimman moni sijaisuus on saatu täytettyä pätevillä ihmisillä. Mutta minäpä sainkin oikein jännää kesätyötä toisaalta.

Nordjobb on Pohjola-Nordenin ohjelma, joka välittää pohjoismaisille nuorille kesätöitä muista Pohjoismaista. Tämä on siis osittain kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen edistämistä.

Olin aika varma, ettei Nordjobbilla olisi antaa minulle töitä. Näin kuitenkin aika paljon vaivaa hakemuksen täyttämiseen. Erityisen vaikea oli nettihakemukseen liitettävä ruotsinkielinen kirje tulevalle työnantajalle. Kun jo perinteistenkin työhakemusten kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta, niin entäs sitten kirje?! Mutta suoriuduin sen kirjoittamisesta mielestäni lopulta hyvin.

Ja niin siinä sitten kävikin, että minulle tarjottiin työtä Ruotsista! Minulla oli vain viisi päivää aikaa päättää, ottaisinko työn vastaan, ja pitihän se ottaa, kun muista töistä ei ollut varmuutta!

Työpaikka on tukholmalainen vanhainkoti ja työtehtävä vårdbiträde eli hoitoapulainen. Kyseessä lienee fyysisesti raskas työ, ja uskonkin oppivani sitä tehdessäni arvostusta esimerkiksi sairaaloiden "duunareita" kohtaan. Ehkä työ myös tuntuu osittain lomalta, kun voin aina iltaisin ja vapaapäivisin kierrellä Tukholmaa.

Että sellainen kesätyö. Oikein hyvillä mielin olen Ruotsiin lähdössä!

> Edelliskerrallakin olin Ruotsissa Pohjola-Nordenin myötävaikutuksella.

Mainokset

3 responses to “Tentti ja kesätyö

  • Markku

    Hyvää matkaa, pärjäät kyllä !

  • Juho

    ******!!!¤%"¤&¤& olin väärässä oot sittenki saanu viikko sitten kommentin markulta.. Oot varmaa pettynyt ku oto saanu paljon kommentteja mutta ne on MULTA! 😀

  • Juho

    Hei kaveri, tuothan mulel kaikki tyhjät nuuskapurkit ja pari täyttä sieltä ruotsin kaduilta kun keräilen niitä kiitos. Ihan vitsi.. oon loistava kommentoija. Kannattais varmaa ruveta pyöräilee niin saisit fyysistä kuntoo ja esim pelata koripalloa tai heitellä koreja : D ite huomasin tänään etten pystyny ajaa sil oranssil pyöräl yli 10min… :S Seo n joko raskas tai mul on p**** kunto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: