Kiinalaisen kulttuurin festivaali

Olenpas käynyt yksillä festareilla tänä vuonna! 😉
 
Kun mietin, mitä voisin tehdä Ilonan* kanssa jos tapaisin hänet viikonloppuna, katsoin netistä viikonlopun tapahtumia. Siitä se ajatus sitten lähti.
 
Eräs toinenkin kaveri tuli mukaan. Kuvittelin, että Keskustorilla olisi kaikenlaista nähtävää ja torimyyntiäkin – mutta nyt kun tarkemmin festivaalin kotisivuja lueskelen, näyttää siltä, että menin sekaisin lauantain ja sunnuntain ohjelmassa!
 
Kun ihmettelin kavereilleni, miksi Keskustori oli ihan tyhjä, keksin taas vaihteeksi "hauskan" murjaisun sarjassamme "’laadukkaita’ puujalkavitsejä".
"Ilmeisesti kiinalaista kulttuuria ei kulttuurivallankumouksen jäljiltä ole olemassa."
 
No, vanhalla kirjastotalolla oli kalligrafianäyttely, ja sitten kävimme divarissa Laukontorilla. Tämän jälkeen toisen kaverini piti lähteä, mutta Ilona jäi vielä kaupungille. Suuntasimme Vapriikkiin, jossa kaksi virkettä aikaisemmin mainitsemani kalligrafianäyttelyn taiteilija, kiinalainen professori, piti kalligrafiaperformanssin. Kiinalainen nainen soitti perinnemusiikkia, kalligrafi taiteili isolle lattialle levitetylle paperille isolla siveltimellä. Emme pitäneet työn jälkeä poikkeuksellisen hienona.
 
Kuvat: 1) Näin juhlavaa oli tunnelma Keskustorilla. 2) Kalligrafianäyttely. 3) Kalligrafiaperformanssi.
 
(Lauantaina festivaalitapahtumiin kuului muuten myös "tiibetiläinen tanssi". Mikä tuon esityksen sisältönä onkin ollut, jotain hieman kyseenalaista siinä kuitenkin on. Ikään kuin kiinalaiset festivaalijärjestäjät yrittäisivät sanoa: "Meillä Kiinassa pidetään huolta tiibetiläisestä kulttuurista.")
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: