Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus

Nyt, kun sain tämän kirjan luettua, hyllyssä odottaa vielä kaksi kirjaston kirjaa: Foucaultin heiluri, jonka aloitin tänään, ja Sinuhe egyptiern, jossa olen jo sivulla 104 ja jonka lainan olen uusinut jo kolme kertaa, kun laina-aika on ollut umpeutumassa.
 
Kaniikki Lupus on 1350-luvun Suomeen sijoittuva kirja, joka kertoo katolisen kirkon kaniikista. Kaniikki on joko tuomiokirkon pappi tai tuomiokapitulin jäsen, mutta muuta ei Wikipedia osaa kertoa. Heti heräisi kysymyksiä: Onko kaniikkeja nykyään? Onko se vain katolisen kirkon virka?
 
Lupus on kaniikin latinankielinen sukunimi. Ennen muinoinhan opiskelemaan lähteneille Matti Meikäläisille annettiin latinalaisia nimiä, kuten Cygnaeus ja Agricola. Lupus on suomeksi "susi". Susi-teema toistuu kirjassa: aina välillä susi ulvoo jossain, ja kaniikki Olaus Lupus nukkuu sudennahkaiseen viittaan kääriytyneenä.
 
Kiinnostuin kirjasta mm. sen aiheen takia. Minua kiinnosti myös siinä esiintyvä latina. Kirjan lopussa on pieni sanastokin, joka sisältää lähinnä latinankielisten sanojen suomennoksia.
 
Kirja alkaa brutaalilla kuvauksella ruton riivaamasta Upsalasta, jossa ihmiset ovat tulleet hulluiksi ja väkivaltaisiksi. Aloituksen tarkoituksena on ehkä antaa esimakua kirjan tyylistä, sillä henkilöt eivät ole kovin hyveellisiä missään kohdin kirjaa. En tiedä, kuvastaako se aidosti keskiaikaista moraalia.
 
Kirja kertoo kaniikin omasta katsomuksesta ja sen muuttumisesta. Hän on jättänyt viranhoitonsa retuperälle saatuaan tarpeekseen tuomiokapitulin tekopyhyydestä ja sisäisistä ristiriidoista.
 
Kirjassa suomalainen pakanauskonto vetelee viimeisiään. Katolinen kirkko on syrjäyttämässä kansanperinteitä. Lupus tuntee oman kansansa vanhan uskonnon, mutta on luopunut siitä tullakseen oppineeksi mieheksi Pariisin yliopistosta. Hänessä herää kuitenkin kaipuu vanhaan, ja hän surkuttelee perinteen katoamista.
 
Lupus saa ystävältään tietää piispan kätkemästä kirjasta, jossa on vanhaa, voimakasta tietoa. Juonen edetessä käy ilmi, että kyse on {vanhoista suomalaisista loitsuista, jotka on kirjattu muistiin kauan sitten}. Lupukselle tulee pakkomielle saada käsiinsä kirja, joka edustaa hänelle totuutta.
 
Kirja kertookin sitten lähinnä Lupuksen kovista yrityksistä löytää kirja. Lopulta hän saa aivan sattumalta kirjan olinpaikan tietoonsa, mutta {jättää kirjan hakematta: hän on löytänyt totuuden muualta}. Tosin hänen lopullinen maailmankatsomuksensa jää hämärän peittoon, sillä hän toisaalta kokee {uskonnollisen liikutuksen katolisessa messussa; toisaalta tuntee yhteyttä erään kumouksellisen teologin pannaan julistettuihin opetuksiin ja toisaalta kirjan lopussa vaeltaa vanhalla pakanauskonnon palvontapaikalla}. Mikä se hänen löytämänsä totuus oikeastaan on?
 
Totuuden etsimisen teema koskettaa kaikkia jollain tasolla, mutta kirja ei ollut erityisen hyvä. Jos historialliset romaanit ylipäätänsä kiinnostavat, Kaniikki Lupus voi olla hyvä valinta, mutta muuten se tuskin tarjoaa hyvää lukukokemusta. Kirjan eräänä ongelmana oli lisäksi se, etteivät juoni ja tyyli oikein avautuneet – lukija tunsi olonsa ulkopuoliseksi.
Advertisements

One response to “Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: