Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta

Kun Bill Bryson oli koulussa, hänestä tuntui, kuin oppikirjojen kirjoittajilla olisi ollut salaliitto. Kirjojen aiheista olisi saanut aikaiseksi valtavan kiinnostavaa tekstiä, mutta kirjat eivät vastanneet parhaisiin kysymyksiin. Siitä se ajatus sitten 40–50 vuotta myöhemmin lähti.
 
 Olen lopultakin saanut päätökseen ikuisuuden kestäneen luku-urakan, Bill Brysonin kirjan Lyhyt historia lähes kaikesta. Sain sen syntymäpäivälahjaksi isältäni jo peräti puolisen vuotta sitten, mutta vasta tiistai-iltana tai oikeastaan keskiviikon puolella tuli viimeinenkin sivu luettua.
 
Palataan siihen kohta, mutta ensin kerron muusta lukemisestani. Ajattelin lukea jonkin ruotsinkielisen romaanin kun koulu alkaa, mutta siihen on aikaa vielä toista viikkoa. Niinpä ajattelin lukea ensin jotain, mitä olen jo kauan ajatellut lukea. Minulla on pieni lista kiinnostavista kirjoista. Mutta kun hain kirjoja kirjaston tietokannasta, ne näytivät olevan lainassa. Lukuun ottamatta Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja pahan pappi -kirjaa, jonka kävin lainaamassa eilen. Mutta luettuani ensimmäisen luvun päätin, etten halua lukea enempää. Niinpä käväissen tänään kirjakaupassa.
 
Kuten blogini vakinaiset lukijat tietävät, olen viime viikkoina keskittynyt biologian yo-kokeeseen lukemiseen. Lyhyt historia lähes kaikesta ei kuitenkaan periaatteessa ollut hukkaan heitettyä lukuaikaa, sillä kirja käsittelee aika paljon myös biologiaa: genetiikkaa, mikrobiologiaa, evoluutiota sun muuta. Toisaalta taas sen lukeminen ei missään vaiheessa alkanut kyllästytää, sillä Brysonin kirjoitustyyli on niin viihdyttävä ja kiehtova.
 
Bryson aloittaa joka luvun kertomalla tarinaa, yleensä tieteen historiasta. Sitten hän valotaa, mitkä tekijät ovat johtaneet tieteen saavutuksiin. Koulukirjoista poiketen hän korostaa myös, miten paljon on sellaista, mitä emme tiedä. Hän kertoo lisäksi tiedemiesten inhimillisistä puolista: luonteesta, kömmähdyksistä ja keskinäisestä kyräilystä. Kirjassa on tosi paljon hymyilyttäviä kohtia.
 
Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää tieteen historiaa ja tiedemiesten biografiaa. Se kertoo nykyisin pinnalla olevista tieteenaloista ja antaa jopa tuoreempaa ja tarkempaa tietoa kuin koulukirjat. Esimerkiksi moni biologian kaikki kurssit lukiossa käynyt saattaa luulla, että aminohappoja on 20. Oikeasti luonnon proteiineissa esiintyy 22 aminohappoa, joista 21. löytyi jo 1980-luvun lopussa ja 22. vuonna 2002. Nämä kaksi "uutta" ovat erittäin harvinaisia.
 
Mielestäni Brysonin kirja sopii erittäin hyvin lukiolaisille, jotka ovat perillä monista luonnontieteistä ja haluavat olla. Kirja on niin mahdottoman hyvä, että sen parissa vierähtää tovi jos toinenkin.
 
Katso myös:
> Kritiikkiä
Advertisements

2 responses to “Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta

  • Tuukka

    Nykyään ei ole oikein enää aikaa lueskella ihan huvikseen, varsinkaan mitään fiktiivistä 😦 Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta kuitenkin, oonkin jo pitkän aikaa kaivannut jotain sellasta, mikä saisi reaaliaineiden jutut yhdistettyä. Lähinnä siis akseleilla filosofia-historia, psykologia-biologia, biologia-kemia, jne. Muilla varmaan vähän erilaisia "akseleita" riippuen siitä, mitä haluavat lukea lukion jälkeen.
     
    Kiinnostaisko muuten koulun alettua käydä läpi ruotsinkirjojen kuunteluharjotuksia. En oikeen luota kykyyni saada niistä yksin mitään selvää 😀
     
    Tää kommentointikenttä ei näyttäis firefoxilla toimivan ollenkaan jostain syystä. Muutenkaan en tykkää tästä uudesta kommentointisysteemistä. Nimeä tai blogin osoitettakaan ei voi lisätä nyt kun kokeilen explorerilla. Ehkä se on musta johtuvaa.
     
    – http://rocle.livejournal.com/
    -Rocle

  • Perttu

    Mä en tykkää edes tästä koko uudesta Live Spaces -systemistä. Sillä olisi ainekset kätevään ja hyvin toimivaan blogisysteemiin, mutta kaikkea ärsyttävää hankaluutta löytyy. (Ja etenkin ulkoasussa on toivomisen varaa.)
     
    Käydäänpä ihmeessä kuunteluita läpi. Oikeastaan pitäisi käyttää jotenkin hyväksi sitäkin, että kirjoitamme biologian samaan aikaan. Voisi keksiä joitain yhteistyömetodeja. Palataan asiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: