Perikato

Perikato oli tunteita ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä elokuva. Kohutussa Hitler-elokuvassa Hitler "esitetään ihmisenä". Sinähän on uudenlainen ja toisten mielestä moraaliton tapa kuvata häntä. Hitleristä on tullut nykymaailmassa pahuuden symboli, johon ei voida suhtautua kuin kehen tahansa pahaan ihmiseen. Se on aivan ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Stalin ei ehkä ole päässyt aivan samaan, vaikka tekojensa perusteella hänen pitäisi olla ihmisten mielissä vielä pahempi kuin Hitler; hän lienee tapattanut Hitleriä enemmän ihmisiä. (Tosin voidaan analysoida motiiveja; Hitlerille tappaminen oli kai ideologia, kun taas Stalin oli kuulemma vainoharheinen.)

Perikato kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä ennen toivottomassa tilanteessa tehtyä itsemurhaa. Jos joku elokuvan katsoja ei tietäisi toisen maailmansodan historiaa, hän saisi Hitleristä epärealistisen positiivisen kuvan: elokuvassa ei näytetä, kuinka Hitler aloitti sodan "viattomia" maita kohtaan, kuinka hän perusti keskitysleirit ja kuinka kuusi miljoonaa juutalaista kuoli. Hitler tapattaa elokuvassa ehkä yhden–kaksi ihmistä, syyttää juutalaisia ja heidän tukijoitaan toivottomasta tilanteestaan ja huutaa upseereilleen, mutta hymyilee lapsille, on kiltti koiralleen ja vaimolleen ja on säälittävästi epärealistisen toiveikas sekä hänen mielenterveytensä rakoilee. Elokuva näyttää vain vähän hänen pimeää puoltaan, mutta kenties siitä ei ollutkaan niin paljon nähtävissä hänen Berliinin-bunkkerissaan sodan viimeisinä päivinä.

Elokuvaa kerrotaan pitkälti Hitlerin sihteerin näkökulmasta, mutta jostain syystä mukana on myös saksalaisen lapsisotilaan (olisiko nimi ollut Peter?) vaiheita. Se tavallaan syventää tarinaa ja vie sen maan pinnalle, sotatantereelle, mutta ratkaisu on melko outo, sillä pojalla ei ole yhtymäkohtaa juoneen (paitsi että hän saa mitalin Hitleriltä). Lapsisotilaiden käyttö ja elokuvassakin näytetty vanhusten ampuminen sotakarkureina kertovat jotain sodan ja erityisesti natsi-Saksan kauheuksista.

Tunnelma elokuvassa on ahdistava ja surullinen. Hitlerin ja upseerien lisäksi bunkkerissa on naisia ja lapsia. Ahtaassa bunkkerissa valot välkkyvät ja tykistön jyrähtely lähenee uhkaavasti. Loppua kohti elokuvassa aletaan tehdä itsemurhia ja nainen tappaa lapsensakin. Hän sanoo: "En halua lasteni elävän maailmassa ilman kansallissosialismia. Ilman kansallissosialismia ei ole tulevaisuutta." Osa tavallisista saksalaisista elokuvassa luottaa siihen, että Hitler tietää kyllä mitä tehdä, kun vihollinen on saamassa koko Berliinin itselleen. Kansan mentaliteetti oli sellainen. Sitä on vaikea nykypäivänä kuvitellakaan.

Elokuva oli kohtalaisen pitkä. Olin jo odottanut, että tarina loppuisi Hitlerin pariskunnan itsemurhaan, koska Hitlerhän tavallaan oli päähenkilö. Mutta juoni kuljetettiin aivan sodan loppuun asti. Ehkä elokuvaa olisi saanut leikata vähän raskaammalla kädellä.

Hitleriä esittävä Bruno Ganz suorittaa roolinsa loistavasti, eikä muissakaan näyttelijöissä ole huomauttamista. Elokuva oli kiinnostava ja suosittelisin sitä sellaisille, joita aihepiiri kiinnostaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: