Miksi en osallistu kielipoliittiseen keskusteluun?

Sanonpa tällä kertaa vain sen, että suomenkieliset ikäluokat pienenevät, mutta ruotsinkielisten suhteellinen ja absoluuttinen osuus väestöstä kasvaa.

Sanon tässä hyvinkin, ilman sen suurempia sievistelyjä ja kiertelyjä, että voitteko fennomaanit kuvitella pihtaavaa suomenkielistä feministiä parempaa ehkäisyvälinettä, edes suomenkielisessä Suomessa? Tapasin tässä erään sellaisen ja minun täytyy sanoa, että kun hän oli vielä oikein kunnon ruotsinkielisen miehen kauhunhiestä märkä painajaisiuni, lihava, hikinen, ruma ja hyvinkin pahansisuinen ja riidanhaluinen niin kyllä jo näkee miksi suomenkielisten lukumäärä Suomessa laske.

Siis tapaamani nainen oli miehensä ja tämän lasten hyvinnoista piittaamaton kauhistuttava kova suomalainen uranainen. Lisäksi hän oli myös typerä perisuomalainen diiva joka ei halua lapsia ihan vain säilyttääkseen nöpöt pystyrinnat niin kauan kuin mahdollista.

Luonnonvalinta on osoittanut että suomalaisenmiehen tapauksessa heille tyypilliset ominaisuudet kuten läskiys, hikisyys, piittaamattomuus, urakeskeisyys, nurkkapubihakuisuus, velttous, rumuus jne. eivät valitettavasti alenna heidän lisääntymishaluaan, vaikka kauniimpi sukupuoli kiertäisi nämä suomalaismiehet kaukaa (ja hyvästä syystä).

Suomalaisten väkivaltaisuus, riidanhaluisuus ja aggressiivisuus suorastaan lisäävät vihaa heitä kohtaan. Silti, kuka nyt ei joskus haluaisi parantaa päätään tiiliseinään takovasta koviksesta sivistynyttä miestä ja samalla tulee varmistettua sekin ettei tämä perinteikäs suomen kielinen juntti traditio ja suomenkielisyys pääse katoamaan tästä maasta.

En tiedä mitään pahempaa, kuin tämä tuulipuku puseroinen suomalaisjunttien lauma joka kirjoittaa tälle forumille.

– "Kitte v.W."

Ahaa. Kitte v. Wittunen suoltaa nyt vaihteeksi suomen kielellä jokseenkin samaa paskaa kuin ennenkin. Mutta hyvä on nsentään yritys, vaikka tekstin sisältö ja sen laatu muutenkin on hyvin syvältä.

Ilmeisesti v. Wittunen itse on varsinainen panopuu ja jakorasia, joka suoltaa pentuja maailmaan niin paljon, että umpihurrit lisääntyvät kuin kanit? Koska hän ihmettelee suomenkielistä naista siitä, ettei tämä riittävästi sikiä. Hurrikanta tosiaan alkaa uhkaavasti pienetä kuin pyy maailmanlopun edellä. Hurrimurteen taitajiksi on mantereella ilmoittautunut enää vain noin 250000.

Toki siinäkin on ihan liikaa ja kanta saisi pienentyä paljon vikkelämmin. Mutta on noita v.Wittusia ja kaltaisiaan, jotka sinnikkäästi niissä mulkkutalkoissaan suoltavat hurripentuja lisää. Kuin liukuhihnalta. Ja niihin talkoisiin kelpaavat, kuten aiemmin olen kertonut, romanit, neekerit ja kaikki muutkin halukkaat jalostamaan sisäsiittoista hurrikantaa.

Pääasia on vain se, että hurrien nuppiluku lisääntyy, ei väliä ole lainkaan sillä, millaisia kusipäitä pennuista tulee. Kiireessä tunnetusti tulee kusipäitä mukuloita. Ja v. Wittusella ja hengenheimolaisillaan on kiire lisääntyä kuin kanit ja täyttää niitä pieneneviä hurrialueita kaikilla sekasikiöillä.

–"Palle Ramstedt"

Jippiin kielikeskustelu


1 responses to “Miksi en osallistu kielipoliittiseen keskusteluun?

Jätä kommentti Minun kommenttini neljän suuren vaalitentistä « Krooninen äly Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.