The Island

The Island on elokuva intresseistä ja häilyvistä rajoista. Tieteistoimintaelokuvassa joukko ihmisiä elää täysin maailmasta eristettynä, ja ihmisille kerrotaan koko ulkomaailman olevan tappavan saasteinen. Eräs mies alkaa kuitenkin epäillä ja ottaa asioista itse selvää. Selviää, ettei mikään, mitä heille on kerrottu, pidä paikkaansa. Päähenkilö tajuaa, että heitä odottaa kauhea kohtalo. Hänen on tehtävä asialle jotain.

Elokuva näyttää, mitä voi tapahtua, jos henkilökohtaiset intressit pääsevät etiikan edelle määritelmien ollessa kyseenalaisia. Jos tietoisella ihmisen kloonilla ei ole ihmisarvoa, se voidaan tappaa elinten tai vasta synnytetyn lapsen myymiseksi. Osa elokuvan tapahtumista oli aivan karseita.

En usko, että mistään löytyisi tarpeeksi epäeettistä henkilökuntaa kloonilaitoksen pyörittämiseksi. Mitään todellisia uhkakuvia en siis elokuvassa näe, mutta kyllä se herättää ajatuksia eettisistä ongelmista kloonausta koskien. Elokuva oli ihmeen mustavalkoinen eettisiltä asetelmiltaan, ja on helppo sanoa, kuka on "hyvä" (kloonit) ja kuka "paha" (kloonifirma). Asetelmat eivät olleet kovin mutkikkaat ja realistiset.

Ainoa elokuvan "pahisten" esittämä perustelu/motiivi toiminnalleen rahan lisäksi oli "ihmisten eliniän pidentäminen". Elokuvan konflikti muistuttaakin, että kuolema tulisi ottaa vastaan kun se on tullakseen, eikä oma elämä voi olla kaikkea muuta tärkeämpää.

Loppu oli onnellinen. Kunpa se olisi sellainen myös mahdollisissa tosielämän tilanteissa.

Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 19.8. Elokuva ei jostain syystä viihdyttänyt minua ihan niin hyvin kuin parhaat, mutta olihan se kokemus/elämys ja täytyyhän elokuviin edes kerran vuodessa päästä.

> http://www.theisland.fi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: