Kuukausi lomaa jäljellä!

Loma on sujunut mukavasti, vaikka olen ollut toimettomana. Ainakin reissailua on joka tapauksessa riittänyt ja tulee riittämään.
 
Lukiolaisten kirjakauppa kuitenkin muistuttaa velvollisuuksista kehottamalla tekemään kirjatilauksia. Nyt kuitenkin uuden opetussuunnitelman tullessa käyttöön en arvaa tilata mitään, ennen kuin konkreettisesti näen, mitä kirjoja kursseilla käytetään. Enkä minä halua muutenkaan rasittaa itseäni joillain kirjahankinnoilla keskellä kesälomaa.
 
Kesäloma sujuu toisten mielestä nopeasti, mutta minä olen kyllä tyytyväinen sen etenemistahtiin itselläni. Onko minulla tylsää, kun aika kuluu niin hitaasti?
 
Viime päivät ovat olleet erittäin aurinkoisia, mikä ei edelleenkään ole mielestäni negatiivinen asia, vaikka toiset eivät jatkuvasta helteestä pidäkään. Kyllä minä pärjään. Tosin UV-säteily kuulemma rikkoo voimakkuudellaan ennätyksiä, mutta en ole sitäkään oppinut varomaan. Onneksi ihoni ei pala helposti, ja palaminen on juuri se tekijä, joka nostaa ihosyöpäriskiä.
 
Miksi viitsin ajatella sitäkään, kun on kerran loma?
 
Herättipä tämä blogimerkintä minussa kysymyksiä ja kyseenalaistuksia. "Elämäni"?
Mainokset

2 responses to “Kuukausi lomaa jäljellä!

  • Tuukka

    Kirjoistapa tulikin mieleeni, että mulla on vielä ne sun matikan kirjasi. Muistahan sitten, että et osta filosofian kirjaa, sillä saat sen multa lainaan halutessasi.

  • Sanna

    Oli ihan pakko kommentoida näin pitkästä aikaa 🙂 lomalla kuuluukin olla toimettomana, vaikka eihän siinäkään mitään pahaa ole jos on töissä. kukin tyylillään. mulla itselläni on kyllä se paha tapa että syyllistän jotenkin itseäni jos satun laiskottelemaan. onneksi huomasin sen tänä aamuna. hitto soikoon! vaikka mulla on syksyllä enkku ja ruotsi kirjoitettavana niin ei se tarkoita että mä en saisi joskus olla lomallakin. lomahan on just sitä aikaa että täydennetään niitä kadonneita energiavarastoja. mitä iloa mulle lomasta on jos mä en edes lomallakaan ota rennosti. ja kyllä se loma menee ikävän nopeasti vaikka olis tylsääkin välillä 😀 ainakin omalla kohdalla. joten nautitaan kaikki tästä upeasta kesästä, jota voi kerrankin kutsua kesäksi 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: