Meidän lukio

Luin juuri hyyyyvin kiinnostavan jutun lukiomme ajankohtaista-sivulta: uusi (naispuolinen) rehtori aloitti lukiossamme tänään.

Nykyisille neljättä vuotta täällä opiskeleville, siis mattimyöhäisille abeille, tämä rehtori on jo viides tai kuudes! Jotain vikaa tässä meidän lukiossa on, jos kukaan rehtori ei kestä vuottakaan. Kun yseinä tulimme tutustumaan tähän kouluun, tapasimme "uuden" rehtorin, joka siis samana keväänä lähti läksimään! Tämän syksyn ja talven meillä on ollut vt. rehtorina eräs opettajista.

Lukiossamme saattaa olla myös muita ilmapiiriongelmia. Kerran eräs opettaja sanoi, että "on hyvä kun on sijaisia, he tulevat silloin, kun me opettajat emme jaksa". Eräällä toisella opettajalla on taas ollut joitain mieliala ongelmia tms., mutta ne nyt ovat sikäli normaaleja, että niiden perusteella ei voi johtopäätöksiä vetää. Muitakin juoruja olen kuullut, mutta sen verran epäluotettavia että…

On joka tapauksessa vaikeaa kuvitella, että täällä olisi esimerkiksi työpaikkakiusaamista tai muuta vastaavaa. Mutta eihän muissa kouluissa ole jatkuvaa rehtorin vaihtumista tai muuta. Mutta enhän minä kuitenkaan koskaan saa tietää, mistä tässä kaikessa on kyse. Antaa olla.

Saapa nähdä kauanko tämä uusi rehtori kestää.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: