Kaikenlaisia.

Joillekin ihmisille uskonto on niin keskeistä että he menettävät järkevän ajattelun kyvyn. He näkevät kaikessa jotain tuomionpäivään viittaavaa eivätkä ajattelekaan asioista kuten me muut. Välillä heidän juttunsa vaikuttavat ikäänkuin… tärähtäneiltä.

Joillain äärimmäisen kristityillä ihmisillä on esimerkiksi tapana laskea sanoista lukua 666, sillä ilmestyskirjassa sanotaan että antikristuksen nimestä voi laskea luvun 666. Heidän jutuissaan on tarkoitusperänäkin löytää 666 jostain tietystä sanasta, joten ei ole väliä, miten se löytyy. Näin kyseisen luvun löytääkseen on tehtävä erinnäisiä kertolaskuja ja kenties jätettävä kirjaimia pois.

Esimerkiksi "Matti Vanhanen"-nimestä saadaan 666, kun jätetään "nen"-pääte pois. Tämä perustellaan sillä, että vanha ja vanhanen ovat samantapainen asia samoin kuin poika ja poikanen.

Tiedemiehet muuten kuulemma muokkaavat säätä saadakseen ihmiset uskomaan että on ilmasto-ongelmia ja saadakseen näin saatanaa palvovat puolueet maailman johtoon uuteen maailmanhallitukseen (YK tai EU). Nyt ilmastonmuokkauksesta saattaa olla todisteitakin.

Harry Potter taas pimentää ihmisten mielen ja saa aikaan sen, että hylkäämme Jumalan. Kirjoihin sisältyy okkultistista symboliikkaa ja muutenkin viitataan Saatanaan. O-ou, olenkin juuri lukemassa sarjan neljättä kirjaa! Ääk!

Jos Kolmas maailmansota alkaisi pian, ihmiset vielä saattaisivat ymmärtää että tämä on Jumalan antama rangaistus, mutta vielä pari Potter-elokuvaa, niin ihmisten mielet on niin pimentyneet että he eivät enää ymmärrä tehdä parannusta, ei vaikka mitä tapahtuisi.
– äärikristitty (linkki kirjoitukseen)

Onneksi kirjoittaja ei ole mennyt oikeasti LUKEMAAN yhtään noista kirjoista tai KATSOMAAN yhtään Potter-elokuvaa, muutenhan hän olisi saattanut joutua Saatanan huijaamaksi! Mutta miten hän sitten tietää, mitä Potter-kirjat ja -elokuvat tekevät meille…

Ja USA:n presidentti, kuka sitten sattuukaan olemaan vuorossa, on aina illuminatististen salaseurojen jäsen. Ko. salaseurat ajavat yhtä yhteistä maailmanuskontoa ja uuden Jerusalemin temppelin pystyttämistä. Juutalaiset uskovat, että kun se pystytetään uudestaan, Kristus tulee. Mutta kunnon kristityt tietävät, että Kristus on jo tullut ja että uuteen temppeliin tuleekin ANTIKRISTUS!! Ja yksi salaseuroista on "Vapaamuurarit".

Nämä fundamentalistikristityt varautuvat koko ajan Kristuksen paluuseen ja sitä edeltävään ahdistuksen aikaan. He kirjoittelevat nettiin juttuja ja yrittävät käännyttää ihmisiä, "ennen kuin on liian myöhäistä". He laskevat päivämääriä Jeesuksen paluulle. He epäilevät antikristuksen tulevan jostain Euroopan kuningashuoneesta, esimerkiksi prinssit William, Charles ja Juan Carlos sekä paavi ovat antikristusehdokkaita.

En tietysti pysty ottamaan näitä juttuja vakavasti.  Mutta mistäs sitä koskaan tietää…

PS. UFO-havainnot kertovat siitä että Saatanan enkelit, alienit, tulevat Maapallolle.

Katso myös (älä lue liikaa ettei todellisuudentaju katoa):
> http://www.mantta.fi/~patato/
> http://www.mantta.fi/~patato/cef.html
> http://www.cuttingedge.org/

Advertisements

2 responses to “Kaikenlaisia.

  • Armath

    Jep mutta voi sitä olla terveelläkin tavalla uskossa. Yleensä ääripäät vain näkyy koska ne ovat niin radikaaleja.Eivät kaikki uskovaiset ole hihhuleja ja koen olevani aika noe´rmaali ihminen. Käy mun sspacessa janäet varmaan sen.

  • Perttu

    Niin, en tietenkään tarkoittanut yleistää. Tosin blogisi ei jostain syystä toiminut minulla, olisiko siinä rajattu lukijaryhmä? Mutta uskon kyllä että olet "normaali" sikäli kuin sen voi määrittää.Kiitos kommentoinnista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: